tutkain

tutkain

Ankat, woo-o!

Capcom on kiistatta eräs Nintendon matolaatikkoaikakauden tasoloikkakuninkaista. Mega Manien lisäksi firma tykitti NES:lle liudan laadukkaita Disney-loikintoja, jotka nostivat lisenssiriman kerrasta todella korkealle. Minuun Ankronikka kolahti kovimmin, joten en meinannut pysyä pöksyissäni, kun Capcomin kertoi viikonloppuna, että pelisarja saa kesällä jatko-osan.

Ankronikan yhtäläisyydet megamieheen eivät olleet sattumaa, sillä pelien kehitystiimeissä oli paljon samoja naamoja

Suurin syy pelin suosiolle oli rautaisen pelattavuuden lisäksi Disneyn mainio animaatiosarja, joka otti esimerkkiä Carl Barksin ankkatarinoista ja siirsi ne animaatioksi. Sarja oli heittämällä parasta McGyverin jälkeen, mitä nuoruuteni telkkutarjonnasta muistan ja kaiken lisäksi erittäin tarttuva tunnusmusiikki jäi soimaan päähän. Ankronikka ei ole kestänyt niin hyvin aikaa kuin voisi kuvitella, mutta tarjoaa edelleen melkoisen nostalgiatripin.

Roopen seikkailuihin voi nykyään tutustua näppärästi esimerkiksi Netflixin kautta. Palvelusta löytyy koko Ankronikkakattaus. Sarja antaa myös näppärän esimerkin 90-luvun dubbaustaidoista. En halua edes tietää, miltä Tupun, Hupun ja Lupun ääninäyttelijät kuulostavat oikeassa elämässä.

Kahdeksan bitin Duck Talesin suosio perustui tuttujen hahmojen ohella rautaiseen pelattavuuteen. Amigalle ja PC:lle julkaistut Ankronikka-pelit jäivät puremaan pölyä lähtötelineisiin, kun sienimaan Roope pyyhälsi maailmankartalle.

Mainos

Maailman rikkain ankka ei välttämättä ole se samaistuttavin päähahmo, mutta Capcom ymmärsi, mistä Roopen seikkailuissa oli kyse. Poskipartainen ankkaherra harrasti aarteenmetsästystä ympäri maailmaa ja lopussa haastettiin itse Kulta-Into Pii. Roopen matkat veivät kahden pelin mittaan Afrikasta Amazonille ja merirosvolaivoilta Kuuhun.

Roope selätti vastarinnan kävelykeppinsä avulla. Keppi taipui golfmailaksi, jolla pelimaailman kappaleille pystyi antamaan pankkiirin kädestä, mutta huomattavasti hyödyllisempi apuväline oli pomppukepiksi muutettu käpykkä, jonka avulla Roope pystyi loikkimaan korkeammalle. Hyppykepin avulla pystyi listimään myös vihollisia loikkaamalla niiden niskaan.

Jatko-osassa aseistukseen pystyi ostamaan päivityksiä Pelle Pelottomalta. Kentistä kertynyttä rahaa pystyi hassaamaan myös lisäelämiin ja muuhun lisätauhkaan. Edeltäjästään poiketen pääomaa pystyi grindaamaan jo kertaalleen selätetyistä kentistä. Kakkonen ei noussut koskaan yhtä suureksi kassamagneetiksi kuin edeltäjänsä. Ensimmäinen Duck Tales julkaistiin vuonna 1989, mutta kakkonen päätyi kauppojen hyllylle vuonna 1993. Tuolloin yleisöä kiinnostivat 16-bittiset laitteet ja peli oli jo valmiiksi helpohkoon ykköseenkin verrattuna melkoinen läpijuoksu.

Molemmissa Duck Tales -peleissä oli Mega Maneista tuttu avoin kenttärakenne, joten suoritusjärjestyksen pystyi päättämään itse. Kovin vaikeita pelit eivät olleet, joten tylsänä päivänä seikkailut tuli veivattua useaan otteeseen läpi. Viiden kentän mittainen ensimmäinen Duck Tales pyörähti päätökseen muutamassa tunnissa.

Ankronikan yhtäläisyydet megamieheen eivät olleet sattumaa, sillä pelien kehitystiimeissä oli paljon samoja naamoja. Pelien lopputekstit paljastavat, että projektissa oli mukana muun muassa Mega Manin isänä tunnettu Keiji Inafune.

Molemmissa Duck Tales -peleissä oli tarjolla kaksi erilaista lopetusta. Jos ensimmäisessä pelissä tilillä oli katetta kymmenen miljoonaa dollaria ja kummatkin piilotetut aarteet löytyivät, Roope sai pelin loppunäytöksessä kruunun päähänsä sanomalehtikuvaan ja kunniamaininnan löytämistään aarteista.

Kuva muuttui myös, jos rahaa ei saanut kasaan taaleriakaan. Silloin Roope puhkesi kyyneliin ja sopulit repivät otsikkonsa rahansa menettäneestä aarteenmetsästäjästä. Nolladollarin lopetus on todella vaikea saavuttaa ja vaatii todella tarkkaa suunnittelua.

Kakkosessa jokaiseen kenttään oli piilotettu kartanpalasia, jotka lopulta kertoivat Roopelle myyttisen aarteen sijainnin. Karttaa ei kuitenkaan tarvinnut löytää pelin läpäisemiseksi. Jos kartan onnistui kotiuttamaan, peli palkitsi tästä kuudennella kentällä.

Uus-kronikasta on vastuussa Wayforward Technologies, joka on todistanut taitonsa Nintendon konsoleilla. Ennakko-odotukset voi kalibroida esimerkiksi Wii U:n Mighty Switch Force HD:lla, jos firman osaaminen mietityttää. Pumppu on tarttunut myös Contraan ja Aliensiin, joten kaltaisellani Duck Tales -fanilla on kova luotto lopputulokseen.

Julkistustrailerissa peli näyttää juuri siltä kuin pitääkin. Loikinta pysyy tiukasti kahdessa ulottuvuudessa ja peli muistuttaa hyvällä tavalla kahdeksanbittisiä edeltäjiään. Seuraavaksi toivomuslistallani on Tale Spin, suomalaisittain Pilipalipilotit.

Juho Kuorikoski



Katso Duck Tales: Remasteredin traileri

NES:n Duck Tales

loading

Otsikot

The Lighthouse Painting

Second Quest

Off-Peak

Night Shift

Ilmainen Internet Arcade

Mass Effect: Paragon Lost

Komea Borderlands-kokoelma

Plug & Play

Vanhojen pelien surullisuus

Höme Improvisåtion

Star Wars: Dark Forces

Devs Play

Star Wars: X-Wing Miniatures Game - minialusten avaruussotaa

Moving Stories

Mega Man 1-9: Super Turbo Remix

Dobble - hoksottimien kilpajuoksu

Ultima 0: Akalabeth

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Lionheadin luonnoskirja

Pelimusiikin aarrearkku

The Crew - erämaan kutsu

Oodi odottamiselle

Sivilisaation optimointia Nations-lautapelissä

Pelikoneiden sietämätön rumuus

Liberté, égalité, fraternité: Assassin's Creed Unity

Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Älä liiku!

Borderlands: The Pre-Sequel - letkeää tiimiräiskintää

Civilization: Beyond Earth

Timantit ovat ikuisia

Love Letter - rakkauskirjeitä prinsessalle

Muumit Rivieralla

Olipa kerran elämä

Nörtin kymmenen parasta

Uusretro tulee, oletko valmis?

Angry Video Game Nerd: The Movie

KO2PC

Pelimusiikki ennen ja nyt

Rakkaudesta pelimuistoihin

Kaikki alkoi pingiksestä

MouseCraft-älypeli panee rotat ruotuun

Kiilteleviä animetissejä: Sakura Spirit

Minä, mainostaja

Kaunis luotihelvettiräiskintä: Danmaku Unlimited 2

Retrotyylillä leikittelevää 2D-räiskintää: Luftrausers

Lautapelipöydällä Camel Cup -uutuus

Trials Fusion

Grand Theft Anonymous

Sanahyökkäys

Pelimieshahmot

Soturin palkka

Caballerojen koitokset

Polte sielussain

Massayksinpelit

Suunnitelmataloutta

Pohjolan Lapsukset

Eläköön kyynärpäätaktiikka!

Lordien juonet

Autopornoa

Veritrippi

Sininen ja valkoinen pelihistoria

Kissat vastaan vampyyrit

Maailmojen sota

Hassut hurjat hirviöt

Varas tuli, varasteli

Synnin pesä

Tietäjien taistelu

Tiimipelit - osa 3: Ghost Stories

Tiimipelit - osa 2: Pandemic

Tiimipelit - osa 1: Battlestar Galactica

Muoviukot saarnaavat luovuutta taviksille

Taitovisailut

Gaunt’s Ghosts - karskeuden kuninkuusluokka

Robottirallia

Vampyyrilinnan täysremontti

Nörttihuumoria elämässä eksyneille

Robottilogiikkaa

Bittiavaruuden sankarit

Insinöörin Odysseia kohti onnea

Lautapelilahjat - osa 3

Lentävä tappajahai

Linkki nuoruuteen

Lautapelilahjat - osa 2

Nainen joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Lautapelilahjat - osa 1

Megadrive-retro, osa 2

Knizian hitit - osa 3: Aavikon karavaanit

Ruotsalaiset kaivosmiehet

Omstart! Improvisoi!

Xcom: Enemy Within

Hobitin aika

Knizian hitit - osa 2: Samurai

Langenneen enkelin dramatiikka

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 2: Modernia veripalttua

Tunarimaailmanloppu on lähellä

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 1: Muinaiset verikarkelot

Knizian hitit - osa 1: Tigris & Euphrates

Terveisiä täältä etelästä!

Loogisesti ruutua ruudun perään

Megadrive-retro, osa 1