tutkain

tutkain

Cerebus the Aardvarkin 35-vuotissynttärit

Kun puhutaan tietyn viihdelajin korkeimmista saavutuksista, samoilla nimillä on taipumus toistua yhä uudelleen. Sarjakuvien ylimpään klassikkokaanooniin kuuluvat esimerkiksi Watchmen, Maus ja Sandman. Nämä ovat sarjisromaaneja, jotka jokainen alaan edes marginaalisesti syventynyt tietää nimeltä ja on suurella todennäköisyydellä myös lukenut. Sitten on niitä luomuksia, jotka ovat yhtä hyviä tai jollain osa-alueella jopa parempia kuin mitä kuninkuusluokan alanmooret ja neilgaimanit ovat saanet aikaan, mutta jotka ovat syystä tai toisesta jääneet pienten piirien kulttilukemistoksi.
Sellaisia kuin Cerebus the Aardvark.

Cerebusin ensimmäisestä numerosta tuli tässä kuussa kuluneeksi tasan 35 vuotta. Sarja oli aikanaan älykkään indie-sarjakuvan suunnannäyttäjä ja tarpeeksi suosittu tehdääkseen luojastaan, kanadalaisesta piirtäjä-käsikirjoittajasta Dave Simistä, vauraan miehen. Nykyään, 6000 sivua ja 16 puhelinluettelomaista kokoelmaa myöhemmin, siitä ei ole enää kovin trendikästä puhua. Siihen on hyvä syy: Dave Simin mielipuolinen maailmankuva.

Laittomiin aineisiin ennenkin tutustunut Sim otti liikaa LSD:tä ja joutui saamansa kohtauksen vuoksi sairaalaan.

Aloitetaan alusta. Joulukuussa 1977 ilmestynyt ensinumero esitteli Cerebus-nimisen antropomorfisen maasian, joka ulkoista habitusta lukuunottamatta muistutti huomattavasti erästä kimmerialaista barbaaria. 21-sivuinen seikkailu oli puhdasta tusinafantasiaparodiaa: Cerebus tunkeutui pahan velhon torniin ja selvisi nokkeluutensa avulla takaisin rahapussi kourassaan. Samassa vitsintykää veisteltiin yhdestä jos toisesta fantasiakliseestä.

Ihan viihdyttäviä, muttei erityisen kunnianhimoisia Conan-pastisseja tipahteli aikansa, kunnes vuonna 1979 Dave Simin elämässä tapahtui ensimmäinen vinksahdus. Laittomiin aineisiin ennenkin tutustunut Sim otti liikaa LSD:tä ja joutui saamansa kohtauksen vuoksi sairaalaan. Paha trippi johti kahteen asiaan. Yksi: Simillä todettiin skitsofrenia. Kaksi: Sim näki näyn, että Cerebuksesta tulisi hänen elämäntyönsä, jota hän julkaisisi tasan 300:n numeron verran ja joka päättyisi päähenkilön kuolemaan.

Kun skitsofreeninen, huumeita käyttävä nuori taiteilija julistaa ryhtyvänsä neljännesvuosisadan kestävään hankkeeseen (Cerebuksen viimeinen numero ilmestyi maaliskuussa 2004), odotukset eivät ole järin korkealla. Hämmästyttävää onkin paitsi että Sim oikeasti toteutti lupauksensa myös mitä maasikasarjakuvasta lopulta tuli.

Mainos

Ensimmäisen 25 numeron jälkeen fantasiaparodia vaihtui monimutkaiseen poliittiseen ja uskonnolliseen satiiriin, joka hakee sarjakuvien alalla vertaistaan. Sim ylensi kyynisen, ahneen Cerebus-possun ensin pääministeriksi ja sitten paaviksi, ja ryhtyi dokumentoimaan vallan juovuttavaa vaikutusta. Koska juonikuvioiden annettiin kehittyä parhaimmillaan vuosien ajan, tapahtumiin tuli uudenlaista syvyyttä, jota ei useimmista sarjakuvista tapaa. Yksi Simin tavoitteista olikin luoda venläisen suurromaanin sarjakuvavastine, jossa olisi tilaa monenlaisten teemojen syvälliselle käsittelylle.

Cerebus olisi voinut hyvin päättyä Church & Staten päräyttävään kosmiseen finaaliin, mutta Simillä oli vielä vajaat 200 numeroa täytettävänään. Mitä kauemmas sarja tämän jälkeen jatkui, sitä selvemmäksi kävi, että pieni harmaa maasika ei välttämättä ollut paras mahdollinen hahmo, jonka elämää seurata lähes kolmen vuosikymmenen ajan.

Sim jätti Cerebus-possun välillä suosiolla paitsioon ja syventyi sarjakuvansa sivuilla siihen, mikä häntä kulloinkin kiinnosti. Yhdysvaltalaiset klassikkokirjailijat F. Scott Fitzgerald ja Ernest Hemingway saivat kukin itselleen pyhitetyn albumin. Erään tarinapolun keskipisteessä taas on Oscar Wilden kuoleoma. Kokonaisen vuoden ajan Sim antoi Cerebuksen istua apaattisena kahvilan terassilla samalla, kun suurin osa tilasta kului kituvan Wilden kärsimysten kuvailuun.

Jossain vaiheessa Cerebus alkoi hersyvän fiktion sijaan muistuttaa enemmän tekijänsä tunteiden ja ajatusten symbolista päiväkirjaa. Liikaa Simin henkilökohtaisiin uskomuksiin tukeutuminen lopulta kaatoikin koko sarjakuvaeepoksen.

Käännekohta ajoitetaan yleensä numeroon 186 vuodelta 1994, jonka kahdestakymmenestä sivusta vain viisi sisälsi sarjakuvaa. Loput oli käytetty kummallisesti perusteltuun ja epäkoherenttiin esseeseen, jossa epäonnisia parisuhteita kokenut Sim esitteli teoriansa, jonka mukaan miehet ovat älykkäitä ja uutta luovia Valoja (Lights), kun taas naiset  ovat itsekkäitä, pelkkään hyväksikäyttöön kykeneviä Tyhjiöitä (Voids). Temppu maksoi Simille ison siivun lehden lukijakunnasta, eikä ihme. Pahinta on, että sovinistinen alavire jäi päälle koko sarjan loppuajaksi ja vain paheni ajan myötä. Sim tuhlasi satoja sivuja itsekkäiden, ailahtelevien tunteiden armolla olevien naisten kuvailuun, jotka ajoivat miehiä tossun alle seksin avulla. Kaikessa tohinassa Similtä jäi huomaamatta, että varsinkin sarjan alkuvaiheessa hänen omat naishahmonsa olivat juuri niitä fiksuja toimijoita ja miehet taas yhdentekevään kinasteluun keskittyviä jästipäitä. Itse Cerebuskin on narsistisen itsekäs kusipää, joka ei opi virheistään.

Lopullinen niitti Cerebuksen arkkuun oli ateisti-Simin hurahtaminen uskoon. Arvaatteko, mitä hän löysi Raamattua tutkiessaan? Noh, tarinan miespuolisesta jumalasta, mutta myös pahasta naisupuolisesta jumalolennosta (jolle Sim antoi nimeksi YHWH), joka yrittää sabotoida hyvän miesjumalan aikeet joka käänteessä. Koko sekopäisen keitokseen esittelyyn kului viimeistä edeltävässä Cerebus-albumissa Latter Days enemmän sivuja kuin tässä kehtaa edes mainita. Ja tietenkin tekstimuodossa. 

Tässä vaiheessa Sim oli jo katkaissut kaikki suhteensa ulkomaailmaan, jota hän piti marxistien, feministien ja homoseksuaalien yhteisen salaliiton hallitsemana dystopiana. Siis ihan oikeasti!

Että sellainen tapaus: kevyen fantasiahötön kautta älykkääseen satiiriin ja sieltä monen taiteellisen mutkan kautta vastenmieliseen roskaan. Cerebus ei ole ehkä paras koskaan julkaistu sarjakuva, mutta omalaatuisimman ja erikoisimman tittelistä voidaan kyllä keskustella. Ja jos viimeisiä Cerebus-albumeja ei voi suositella kenellekään, ensimmäiset kuusi (Cerebus, High Society, Church & State I, Church & State II, Jakas Story, Melmoth) kuuluvat sarjakuvien parhaimmistoon. Eikä se ole pieni saavutus se.

Hyvää syntymäpäivää, Cerebus!

Aleksandr Manzos



loading

Otsikot

The Lighthouse Painting

Second Quest

Off-Peak

Night Shift

Ilmainen Internet Arcade

Mass Effect: Paragon Lost

Komea Borderlands-kokoelma

Plug & Play

Vanhojen pelien surullisuus

Höme Improvisåtion

Star Wars: Dark Forces

Devs Play

Star Wars: X-Wing Miniatures Game - minialusten avaruussotaa

Moving Stories

Mega Man 1-9: Super Turbo Remix

Dobble - hoksottimien kilpajuoksu

Ultima 0: Akalabeth

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Lionheadin luonnoskirja

Pelimusiikin aarrearkku

The Crew - erämaan kutsu

Oodi odottamiselle

Sivilisaation optimointia Nations-lautapelissä

Pelikoneiden sietämätön rumuus

Liberté, égalité, fraternité: Assassin's Creed Unity

Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Älä liiku!

Borderlands: The Pre-Sequel - letkeää tiimiräiskintää

Civilization: Beyond Earth

Timantit ovat ikuisia

Love Letter - rakkauskirjeitä prinsessalle

Muumit Rivieralla

Olipa kerran elämä

Nörtin kymmenen parasta

Uusretro tulee, oletko valmis?

Angry Video Game Nerd: The Movie

KO2PC

Pelimusiikki ennen ja nyt

Rakkaudesta pelimuistoihin

Kaikki alkoi pingiksestä

MouseCraft-älypeli panee rotat ruotuun

Kiilteleviä animetissejä: Sakura Spirit

Minä, mainostaja

Kaunis luotihelvettiräiskintä: Danmaku Unlimited 2

Retrotyylillä leikittelevää 2D-räiskintää: Luftrausers

Lautapelipöydällä Camel Cup -uutuus

Trials Fusion

Grand Theft Anonymous

Sanahyökkäys

Pelimieshahmot

Soturin palkka

Caballerojen koitokset

Polte sielussain

Massayksinpelit

Suunnitelmataloutta

Pohjolan Lapsukset

Eläköön kyynärpäätaktiikka!

Lordien juonet

Autopornoa

Veritrippi

Sininen ja valkoinen pelihistoria

Kissat vastaan vampyyrit

Maailmojen sota

Hassut hurjat hirviöt

Varas tuli, varasteli

Synnin pesä

Tietäjien taistelu

Tiimipelit - osa 3: Ghost Stories

Tiimipelit - osa 2: Pandemic

Tiimipelit - osa 1: Battlestar Galactica

Muoviukot saarnaavat luovuutta taviksille

Taitovisailut

Gaunt’s Ghosts - karskeuden kuninkuusluokka

Robottirallia

Vampyyrilinnan täysremontti

Nörttihuumoria elämässä eksyneille

Robottilogiikkaa

Bittiavaruuden sankarit

Insinöörin Odysseia kohti onnea

Lautapelilahjat - osa 3

Lentävä tappajahai

Linkki nuoruuteen

Lautapelilahjat - osa 2

Nainen joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Lautapelilahjat - osa 1

Megadrive-retro, osa 2

Knizian hitit - osa 3: Aavikon karavaanit

Ruotsalaiset kaivosmiehet

Omstart! Improvisoi!

Xcom: Enemy Within

Hobitin aika

Knizian hitit - osa 2: Samurai

Langenneen enkelin dramatiikka

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 2: Modernia veripalttua

Tunarimaailmanloppu on lähellä

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 1: Muinaiset verikarkelot

Knizian hitit - osa 1: Tigris & Euphrates

Terveisiä täältä etelästä!

Loogisesti ruutua ruudun perään

Megadrive-retro, osa 1