tutkain

tutkain

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Alenevan kirjamyynnin ja yleisesti synkän taloustilanteen aikana on hyvä olla tahoja, joihin voi luottaa. Siis sellaisia kuin Jalava Kustannus, jonka ansiosta suomeksi on saatavilla muun muassa H. P. Lovecraftin keskeinen tuotanto, tarkastaja Ankardon tutkimukset ja tietenkin kaikki Hugo Prattin Corto Maltese -albumit.

Ensimmäinen Corto-seikkailu Suolaisen meren balladi on nyt julkaistu uudistettuna painoksena. Edellinen olikin jo vuodelta 1991, eli ihan hetkeen ei tätä klassikkosarjakuvaa ole ollut suomeksi tarjolla.

Italialaisen sarjakuvatekijöiden huippuihin lukeutuva Pratt ehti urallaan tehdä yhtä sun toista, muun muassa kuvauksen Antoine de Saint-Exupéryn viimeisestä lennosta ja käsikirjoituksia Milo Manaralle. Hänen rakastetuin luomuksensa on kuitenkin Corto Maltese, ja Suolaisen meren balladi on tämän seikkailijan debyyttialbumi. Kuten Alan Mooren Vartijoista kuuluu aina sanoa, että Time valitsi sen 1900-luvun parhaiden kirjojen joukkoon, samoin Balladista on mainittava, että Le Monde sisällytti sen samantyyliselle listalleen. Alpparin luettuaan ei ole vaikeaa ymmärtää, miksi.

Runollista jännitystä

Suolaisen meren balladi alkaa hämäävän yksinkertaisissa merkeissä. Ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä, eteläisellä Tyynellämerellä, katamaraani poimii mukaansa kaksi nuorta, jotka ajelehtivat pienessä vedessä pitkin suurta sineä. Hetkeä myöhemmin alus nostaa merestä vielä lauttaan sidotun miehen. Ja näin Balladin keskeiset henkilöhahmot ovat koossa: katamaraanin kapteenina toimiva merirosvo Rasputin, rikkaan suvun vesat Pandora ja Cain, sekä Corto Maltese, vaikeasti määriteltävä sankarihahmo.

Mainos

"Vaikeasti määriteltävä" kuvaa hyvin koko sarjakuvaa. Albumi on pohjimmiltaan varsin suoraviivainen seikkailutarina, jossa Pandoraa ja Cainia (eli mojovia lunnaita) pallotellaan edestakaisin juonenkäänteiden mukana. Balladin koukku on kuitenkin jossain aivan muualla. Tunnelma on läpi tarinan arvoituksellinen ja moniselitteinen. Yhtenä hetkenä tapahtumat vyöryvät eteenpäin vääjäämättä kuin klassisessa tragediassa, kunnes kaikki kääntyykin päälaelleen. "Jännite" on laiskan kirjallisuuskriitikon vakiotermi, mutta Balladi on tosiaan viritetty tiukalle kuin pianonkieli. Koskaan ei tiedä, koska seuraavaksi paukkuu. Enkä nyt tarkoita (pelkästään) ammuskelua.

Suolaisen meren balladi on suoraan sanottuna niin hienovireinen, että sitä luonnehtiessaan päätyy helposti pyörimään ympyrää jonkin saavuttamattoman ydinkuvauksen ympärillä. Tyydyn toistaiseksi tähän: Balladi on seikkailukertomukseksi naamioitunut runokokoelma. Umberto Eco ei ole turhaan sanonut, että halutessaan rentoutua hän lukee Engelsin esseitä, mutta tarttuu Corto Malteseen, kun mieli kaipaa jotain vakavampaa.

Tarinan ytimessä on luonnollisesti itse Corto. Suolaisen meren balladi ei periaatteessa ole Corto Maltese -tarina, tai ainakaan se ei saanut alkuaan sellaisena. Arvaamaton (anti)sankari ilmaantui mukaan yhtenä hahmona muiden joukossa. Todellisuudessa Corto varastaa show'n täysin ja on koko juonen kantava voima. Eräs hahmo kuvailee häntä albumissa näin: "liian individualistinen, liian kuriton … kumouksellinen". Corto onkin arvaamaton tekijä, joka seuraa omaa moraalista kompassiaan, eikä välitä muiden mielipiteistä.

Hahmon viehätys perustuu ehdottomasti myös hänen, sanotaanko, cooliuteensa. En tiedä, onko Suolaisen meren balladin valmistumisvuodella (1967) tekemistä asian kanssa, mutta Cortossa on jotain samaa alkuvoimaa kuin Godardin 60-luvun leffojen Jean-Paul Belmondossa. Molemmat ovat pahiksiksi naamioituneita hyviksiä, joilla on aina tupakki huulessa ja jäynät mielessä. Uskoisin Godardin Belmondon allekirjoittavan Corton sanat: "Hyväksy minut sellaisena kuin olen tai painu helvettiin!"

Suolaisen meren balladista ei voi puhua mainitsematta Prattin mestarillista taidetta. Niin hahmot kuin ympäristöt tuntuvat heräävän eloon kuin itsestään, spontaanisti ja pakottamatta. Jälki elää hienosti tunnelman mukaan: rauhalliset osiot on piirretty hallitusti, toimintakohtaukset taas ovat räjähtävän ekspressiivisiä. Mustavalkoista piirrosjälkeä tukevat upeasti heleät värit. Prattin taide välittää ääneti sen, minkä albumin hahmot sanovat ääneen: "'Mikä on?' 'Ei mikään... Olen väsynyt kaikkeen ja kaikkiin.'"

Kulttuuriteko

Jalavan uusi painos sisältää uuden johdannon ja tarkistetun käännöksen. Alkukieltä taitamattomana en lähde kommentoimaan jälkimmäistä, mutta en näe syytä epäillä pitkän linjan sarjiskääntäjä Heikki Kaukorannan ammattitaitoa. Parikymmentä vuotta on luultavasti ollut aivan tarpeeksi pitkä aika makustella edellisen käännöksen ansioita ja mahdollisia ongelmia... Omaan korvaani särähti ainoastaan alkuperäisasukkaiden puhuma murre: "Tulkka ulos. Ei me mittä. Olema hyvä väkke." Kohta on tosin todella epäkiitollinen kääntää, sillä vanhan painoksen kirjakielikin tuntuu vähän hassulta tyyppien suussa.

Uusi painos on myös piirun pienikokoisempi kuin vanha. Lienee pitkälti makukysymys, kumpaa suosii. Tarkan uuspainoksen jälkeen vanha tuntui jotenkin suttuiselta, joten ainakaan minulla ole mitään valittamista.

Uudistetun laitoksen suurin ansio on tietenkin se, että sen ansiosta Suolaisen meren balladia on vihdoinkin taas saatavilla! Prattin klassikkoteos kestää lukemista, oli vuosi 1967, 1991 tai 2015. Ja kun kyseessä on vielä se ensimmäinen Corto Maltese -tarina, ei ole mitään tekosyytä olla lyöttäytymättä ajattoman seikkailijahahmon matkaan.

Aleksandr Manzos



loading

Otsikot

The Lighthouse Painting

Second Quest

Off-Peak

Night Shift

Ilmainen Internet Arcade

Mass Effect: Paragon Lost

Komea Borderlands-kokoelma

Plug & Play

Vanhojen pelien surullisuus

Höme Improvisåtion

Star Wars: Dark Forces

Devs Play

Star Wars: X-Wing Miniatures Game - minialusten avaruussotaa

Moving Stories

Mega Man 1-9: Super Turbo Remix

Dobble - hoksottimien kilpajuoksu

Ultima 0: Akalabeth

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Lionheadin luonnoskirja

Pelimusiikin aarrearkku

The Crew - erämaan kutsu

Oodi odottamiselle

Sivilisaation optimointia Nations-lautapelissä

Pelikoneiden sietämätön rumuus

Liberté, égalité, fraternité: Assassin's Creed Unity

Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Älä liiku!

Borderlands: The Pre-Sequel - letkeää tiimiräiskintää

Civilization: Beyond Earth

Timantit ovat ikuisia

Love Letter - rakkauskirjeitä prinsessalle

Muumit Rivieralla

Olipa kerran elämä

Nörtin kymmenen parasta

Uusretro tulee, oletko valmis?

Angry Video Game Nerd: The Movie

KO2PC

Pelimusiikki ennen ja nyt

Rakkaudesta pelimuistoihin

Kaikki alkoi pingiksestä

MouseCraft-älypeli panee rotat ruotuun

Kiilteleviä animetissejä: Sakura Spirit

Minä, mainostaja

Kaunis luotihelvettiräiskintä: Danmaku Unlimited 2

Retrotyylillä leikittelevää 2D-räiskintää: Luftrausers

Lautapelipöydällä Camel Cup -uutuus

Trials Fusion

Grand Theft Anonymous

Sanahyökkäys

Pelimieshahmot

Soturin palkka

Caballerojen koitokset

Polte sielussain

Massayksinpelit

Suunnitelmataloutta

Pohjolan Lapsukset

Eläköön kyynärpäätaktiikka!

Lordien juonet

Autopornoa

Veritrippi

Sininen ja valkoinen pelihistoria

Kissat vastaan vampyyrit

Maailmojen sota

Hassut hurjat hirviöt

Varas tuli, varasteli

Synnin pesä

Tietäjien taistelu

Tiimipelit - osa 3: Ghost Stories

Tiimipelit - osa 2: Pandemic

Tiimipelit - osa 1: Battlestar Galactica

Muoviukot saarnaavat luovuutta taviksille

Taitovisailut

Gaunt’s Ghosts - karskeuden kuninkuusluokka

Robottirallia

Vampyyrilinnan täysremontti

Nörttihuumoria elämässä eksyneille

Robottilogiikkaa

Bittiavaruuden sankarit

Insinöörin Odysseia kohti onnea

Lautapelilahjat - osa 3

Lentävä tappajahai

Linkki nuoruuteen

Lautapelilahjat - osa 2

Nainen joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Lautapelilahjat - osa 1

Megadrive-retro, osa 2

Knizian hitit - osa 3: Aavikon karavaanit

Ruotsalaiset kaivosmiehet

Omstart! Improvisoi!

Xcom: Enemy Within

Hobitin aika

Knizian hitit - osa 2: Samurai

Langenneen enkelin dramatiikka

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 2: Modernia veripalttua

Tunarimaailmanloppu on lähellä

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 1: Muinaiset verikarkelot

Knizian hitit - osa 1: Tigris & Euphrates

Terveisiä täältä etelästä!

Loogisesti ruutua ruudun perään

Megadrive-retro, osa 1