tutkain

tutkain

Daikatanan ihmeellinen vaikutus

Jos peliharrastuksensa vakavasti ottavalta pc-ihmiseltä kysyy juuri nyt, mitä hän pelaa, vastaus on todennäköisesti: System Shock 2:sta. Aikaan kadonneiden pelien löytykotina kunnostautunut GOG.com on totisesti ansainnut hattuunsa yhden sulan lisää saatuaan vanhan kulttipelin taas jakeluun. SS2-rytäkässä tosin unohtui, että vasta muutama viikko sitten GOG.comin laareihin ilmestyi nimike, joka on vähintään yhtä legendaarinen, mutta aivan vääristä syistä. Ah, Daikatana!

Oliko peli todellakin aivan surkea vai oliko kaikki pelkkää nörttiraivoa?

Kaikki tietävät Daikatanan tarinan. Doomin ja Quaken luomiseen osallistunut John Romero jätti id Softwaren perustaakseen oman firmansa. Romero luonnosteli uuden lafkansa ensipeliksi kaiken muun tyhjäksi tekevän räiskintäeepoksen. Kului neljä vuotta, miljoonittain julkaisija Eidoksen rahaa ja sivukapalla hypeä. Sitten koitti kauan odotettu D-day ja... Romeron ihmepeli olikin täyttä jätettä kaikkien sitä pelanneiden mielestä.

Oliko peli todellakin aivan surkea vai oliko kaikki pelkkää nörttiraivoa? Päätin tarkistaa asian GOG.comin avustuksella. Pari iltaa myöhemmin olinkin saanut enemmän ajattelemisen aihetta kuin olin pyytänyt.

Huomio nro 1. Miksi pelissä on mukana juoni, jos siitä tehdään myötähäpeää aiheuttavaa roskaa, jonka ei pitäisi mennä läpi keneltäkään edes yhden keskinkertaisen kirjan elämässään lukeneelta? Daikatanan taustasepitys pahasta Mishima-klaanista, aikamatkustuksesta ja legendaarisesta taikamiekasta on jotain niin turhaa, noloa, kamalaa paskaa, että sille altistuminen tuhoaa aktiivisesti aivosoluja. Itse häpeäisin silmät päästäni, jos olisin osallistunut tällaisen radioaktiivisen saasteen tekoon. Vaatii erityisesti palloja aloittaa peli ylipitkällä alkudemolla, jossa kaksi hahmoa seisoo käytännössä paikallaan toisen selittäessä juurta jaksain koko typerän asetelman. Infodump, anyone?

Mainos

Huomio nro 2. Kenen mielestä on hyvä idea käynnistää FPS yhdistetyllä räme/viemärikentällä, jonka neonvihreä värimaailma tappaa silmät ja epäuskottavan putkeen ahdettu rakenne mielen? Vihollisina vastassa on pikkuruisia sammakoita ja lentäviä öttiäisiä, jotka hyvä jos huomaa taustan seasta, mutta jotka nakertavat jaktuvasti rajallista terveyttä. Kaikkein parasta koko hommassa on lentopörisijöiden pitämä BZZT BZZT BZZT -ääni, joka tekee selvää jälkeä hermoista. Hyvänä kakkosena tulee tykkitornin tuhoutumista seuraava tärinä, joka saa monitorinäkymään heilumaan kuin viimeistä päivää.

Huomio nro 3.Vartti Daikatanan parissa saa oksennuksen nousemaan kurkkuun. En tiedä, mikä tarkalleen ottaen juuri tässä pelissä aiheuttaa liikepahoinvointia, mutta jokaisen pelituokion kruunaa ihanainen laattafiilis, joka haihtuu paljon hitaammin kuin iskeytyy.

Huomio nro 4.2000-luvun taitteen 3D-grafiikka on vanhentunut enemmän kuin mikään muu tietokonegrafiikka koskaan. Tämä lienee ruminta, mitä muista kaupallisessa julkaisussa hetkeen nähneeni. Ei voi kuin ihmetellä, mitä vähäpolygonisissa hahmoissa ja sumuisissa tekstureeissa näki silloin joskus aikanaan. Mielummin tuijottaisin vaikka Wolfenstein 3D:tä kuin tätä. Tai Atari 2600:n Adventurea. Tai Pongia.

Huomio nro 5. 2000-luvun taitteen räiskinnät eivät yleisesti ole vanhentuneet kovin ansiokkaasti. Minkä tässä pitäisi olla viihdyttävää? Tekoälyttömien, tipoittain ilmestyvien ja täysin naurettavien vihollisten ammuskelu? Järkyttävän ruman ja ahtaan arkkitehtuurin ihmettely? Mihin jäi Doomin vauhti ja meininki? Duken yksityiskohdat? Half-Lifen skriptatut huippuhetket?

Huomio nro 6. Mitä enemmän pelaan Daikatanaa, sitä enemmän minua masentaa. Umpihuonon pelin vääntö on lähellä laukaista eksistentiaalisen kriisin. Miksi pelaan tätä? Onko peleillä oikeastaan mitään annettavaa kenellekään? Eikö Daikatana ole jonkinlainen rikos kulttuuria ja ihmisyyttä vastaan? Mitä järkeä on viihdetuotteessa, joka laskee kokijansa elämänlaatua? Miksi tunnen aggression kumpuavan jossain syvällä sisälläni? Pitäisikö myydä tietokone ja tuhota kaikki todisteet peliharrastuksesta? Uusi alku, uusi elämä! Ilman Daikatanaa. Ilman murheita.

Huomio nro 7. En ole pelannut Daikatanaa tarpeeksi, että voisin lytätä sen omatunto puhtaana ja täysin perustellusti. Mutta aina kun vien kursorin D-alkuisen pikakuvakkeen luo, minut valtaa fyysinen ja henkinen kuvotus. Oivallan, että tekisin melkein mitä tahansa muuta kuin viettäisin aikaa Daikatanan parissa. Alan listata potentiaalisia asioista. Voisin kuurata vessanpöntön. Voisin kuurata naapurin vessanpöntön. Syödä lauantaimakkaraa. Muuttaa luostariin. Mennä oikeisiin päivätöihin. Pelaamista ja psyykeeni hajoamista koskevat muistiinpanot sekoittuvat hiljalleen toisiinsa.

Huomio nro 8. Kokonaisvaltainen ahdistus.

Huomio nro 9. Uninstall.

Huomio nro 10. Rauha. Zen. Tyhjä, onnellinen mieli.

Aleksandr Manzos



loading

Otsikot

The Lighthouse Painting

Second Quest

Off-Peak

Night Shift

Ilmainen Internet Arcade

Mass Effect: Paragon Lost

Komea Borderlands-kokoelma

Plug & Play

Vanhojen pelien surullisuus

Höme Improvisåtion

Star Wars: Dark Forces

Devs Play

Star Wars: X-Wing Miniatures Game - minialusten avaruussotaa

Moving Stories

Mega Man 1-9: Super Turbo Remix

Dobble - hoksottimien kilpajuoksu

Ultima 0: Akalabeth

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Lionheadin luonnoskirja

Pelimusiikin aarrearkku

The Crew - erämaan kutsu

Oodi odottamiselle

Sivilisaation optimointia Nations-lautapelissä

Pelikoneiden sietämätön rumuus

Liberté, égalité, fraternité: Assassin's Creed Unity

Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Älä liiku!

Borderlands: The Pre-Sequel - letkeää tiimiräiskintää

Civilization: Beyond Earth

Timantit ovat ikuisia

Love Letter - rakkauskirjeitä prinsessalle

Muumit Rivieralla

Olipa kerran elämä

Nörtin kymmenen parasta

Uusretro tulee, oletko valmis?

Angry Video Game Nerd: The Movie

KO2PC

Pelimusiikki ennen ja nyt

Rakkaudesta pelimuistoihin

Kaikki alkoi pingiksestä

MouseCraft-älypeli panee rotat ruotuun

Kiilteleviä animetissejä: Sakura Spirit

Minä, mainostaja

Kaunis luotihelvettiräiskintä: Danmaku Unlimited 2

Retrotyylillä leikittelevää 2D-räiskintää: Luftrausers

Lautapelipöydällä Camel Cup -uutuus

Trials Fusion

Grand Theft Anonymous

Sanahyökkäys

Pelimieshahmot

Soturin palkka

Caballerojen koitokset

Polte sielussain

Massayksinpelit

Suunnitelmataloutta

Pohjolan Lapsukset

Eläköön kyynärpäätaktiikka!

Lordien juonet

Autopornoa

Veritrippi

Sininen ja valkoinen pelihistoria

Kissat vastaan vampyyrit

Maailmojen sota

Hassut hurjat hirviöt

Varas tuli, varasteli

Synnin pesä

Tietäjien taistelu

Tiimipelit - osa 3: Ghost Stories

Tiimipelit - osa 2: Pandemic

Tiimipelit - osa 1: Battlestar Galactica

Muoviukot saarnaavat luovuutta taviksille

Taitovisailut

Gaunt’s Ghosts - karskeuden kuninkuusluokka

Robottirallia

Vampyyrilinnan täysremontti

Nörttihuumoria elämässä eksyneille

Robottilogiikkaa

Bittiavaruuden sankarit

Insinöörin Odysseia kohti onnea

Lautapelilahjat - osa 3

Lentävä tappajahai

Linkki nuoruuteen

Lautapelilahjat - osa 2

Nainen joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Lautapelilahjat - osa 1

Megadrive-retro, osa 2

Knizian hitit - osa 3: Aavikon karavaanit

Ruotsalaiset kaivosmiehet

Omstart! Improvisoi!

Xcom: Enemy Within

Hobitin aika

Knizian hitit - osa 2: Samurai

Langenneen enkelin dramatiikka

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 2: Modernia veripalttua

Tunarimaailmanloppu on lähellä

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 1: Muinaiset verikarkelot

Knizian hitit - osa 1: Tigris & Euphrates

Terveisiä täältä etelästä!

Loogisesti ruutua ruudun perään

Megadrive-retro, osa 1