tutkain

tutkain

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua, jotain sinistä

Vuosi oli 1987, kun vastavalmistunut Keiji Inafune päätyi Capcomin palvelukseen. Ensitöikseen mies passitettiin Street Fighterin graafikoksi, mutta tämän jälkeen hänen toimekuvakseen määrättiin uuden tasoloikkapelin suunnitteleminen. Nintendon matolaatikko eli kovinta nousukauttaan ja Super Mario oli synonyymi tasohyppelylle.

Perusammuksien lisäksi Mega Man pystyi omaksumaan kukistamansa vihollisen erikoiskyvyn.

Kilpailulle oli siis kysyntää ja muiden yrittäjien joukossa Capcom halusi osansa tasoloikintakakusta. Firman vastine viiksekkäälle putkimiehelle oli Mega Man, yleiskäyttöön tarkoitettu robottiapuri. Mega Manin toimenkuva pistettiin uusiksi, kun paha tohtori Wily keikkasi virkaveljensä tohtori Lightin varastoista kuusi robottia ja aikoi käyttää näitä maailmanvalloituksen välikappaleina.

Inafune haki hahmoonsa tietoisesti vaikutteita Osamu Tezukan Astro Boy -mangateoksesta. Robottipojat voisivat vaikka olla veljeksiä, sillä kummankin ulkonäössä on rutkasti yhteneväisyyksiä.

Siinä missä Mario liiskasi vihollisensa kengänpohjalla, Mega Man sai avukseen toiseen käteen pultatun plasmatykin. Perusammuksien lisäksi Mega Man pystyi omaksumaan kukistamansa vihollisen erikoiskyvyn. Jos vihu hyökkäsi sähköllä, pomomatsin jälkeen myös sinisepon asevalikoimista löytyi elektronitykitin. Nämä erikoiskyvyt olivat pelin suola, sillä jokaisella päävihollisella oli jokin heikkous, johon tietty asetyyppi tepsi parhaiten. Pomovastuksien niittäminen noudattikin kivi-paperi-sakset -logiikkaa, joka Inafunen mukaan oli yksi inspiraation lähteistä.

Mainos

Erikoiskykyjen lisäksi Mega Man teki pesäeroa muihin aikakautensa tasoloikkiin valinnanvapaudellaan. Kuusi robottia piti tuhota, mutta suoritusjärjestyksen sai valita itse. Kun robot oli toimitettu romuttamolle, avautuivat ovet tohtori Wilyn linnaan. Neljään tasoon jakautuva, vinksahtaneen keksijäneron linnakompleksi sisälsi pelin viheliäisimmät viritykset, joista päällimmäisenä mieleeni jäi puolen ruudun kokoinen kivihirviö, jonka tuhoaminen vaati rutkasti taitoa ja roppakaupalla sinniä. Vihoviimeisenä vastustajana oli itse tohtori Wily, jota kurmottamalla maailma pelastui.

Mega Man oli tullut tunnetuksi nousevan auringon maassa Rockman-nimisenä ja Keiji Inafune paljastaakin olevansa paatunut musiikkimies. Ensimmäisen pelin jenkkijulkaisun yhteydessä pääsankarin nimi muutettiin Mega Maniksi siitä syystä, että Sony oli tuonut markkinoille Rockman-nimisen vahvistinmalliston.

Tohtori Lightin luoma toinen yleiskone on nimeltään Roll, joten robokaksikon nimi tuleekin suoraan sanoista rocknroll. Pelisarjan japsiversioista löytyy rutkasti muutakin musiikkiin liittyvää nimistöä. Kolmannessa Mega Manissa esitelty Protoman tunnetaan Japanissa Bluesina ja uusimpien Mega Man-pelien kauhukaksikon, Treblen ja Bassin nimet tulevat suoraan kotiteatterivahvistimen säätönupeista.

Mega Man -nimen ohella Capcomin Amerikan toimistossa pähkäiltiin jopa Rainbow Man -nimikettä. Tämä siksi, että pääsankarin vaatetus vaihtuu käytettävän aseistuksen mukaan. Rainbow Manin ohella Capcom harkitsi myös Mighty Kid- ja Knuckle Kid -nimiä.

Muuttuneen nimensä lisäksi Mega Manin jenkkijulkaisun yhteydessä animetyylinen kansitaide pistettiin kokonaan uuteen uskoon. Mangatyylinen robottipoika korvattiin keski-ikäisellä miehellä, joka piti pistoolia kädessään. Mitkään kannen tapahtumista ei liittyneet itse peliin ja itse taidekin näyttää pikku-Pertun kuvaamataidontunnin tuotokselta.

Ensimmäinen Megaman ei ollut varsinainen hitti, vaikka peli möikin enemmän, mitä Capcomin pukumiehet olivat ennakoineet. Sitkeän inttämisen jälkeen Inafune sai tiimeineen luvan jatko-osan tekemiseen ja Mega Man 2 iskeytyi kauppojen hyllyille jo seuraavana vuonna. Capcom ei lähtenyt keksimään toimivaa pyörää uudelleen, joten Mega Manin paluu onkin pitkälti sitä samaa, mutta kaikkea on vain enemmän.

Tuttu tohtorisetä ei oppinut kerrasta, vaan yritti maailmanvalloitusoperaatiotaan uudelleen. Robottivastustajia on kuuden sijaan kahdeksan, pelitilanteen voi vihdoinkin tallentaa ja jatko-osan vaikeustasoa myös hieman loivennettiin, sillä ensimmäinen Mega Man jäi monen mieleen pirullisen vaikeana pelikokemuksena Lopputulos on Keiji-sanin suosikki ja kiistatta yksi pelisarjan tähtihetkistä.

Mega Man 2 jäi myös minun kirjoihini kenties maailman parhaana NES-pelinä, sillä tämän pelin ääressä tuli kaveriporukalla viihdyttyä vanhempien mielestä liikaakin. Pomoviholliset olivat mielikuvituksellisia, haastetta oli juuri oikea määrä ja musiikki kuulosti mahtavalta. Jenkkiversion kansitaide oli edelleen yhtä karmaisevaa, mutta kolmannessa osassa myös amerikkalaiset olivat omaksuneet mangamuottiin puristetut pelipakkaukset.

Mega Man 2 oli valtaisa hitti ja Capcomin kirstuun kilahti jeni poikineen. Sikariporras päätti, että firma julkaisee vuosittain Mega Man -pelin. Kiristynyt aikataulu pakotti tiimin julkaisemaan kolmannen osan keskeneräisenä, ja vaikeuksia lisäsi entisestään kesken pelinteon lopputilin ottanut päässuunnittelija. Lopputulos on Inafunen mielestä eräs sarjan aallonpohjista, vaikka varsin tasokas pompinta onkin.

Pomoja on edelleen kahdeksan, mutta tämän lisäksi Mega Manin on löylytettävä myös edellisen osan loppuvastustajat ennen kuin tie tohtori Wilyn pääkallolinnaan avautuu. Kolmannessa osassa esiteltiin myös liukuminen, jonka avulla Mega Man saattoi ujuttautua sellaisiin paikkoihin, joihin ei kävellen päässyt.

Tämän lisäksi Mega Manin luottoapuri robottikoira Rush saapui sankarin avuksi. Piski on kuin Sveitsin armeijan linkkuveitsi, sillä hurtan avulla on mahdollista lentää, pompata korkeuksiin ja tarpeen vaatiessa koira muuttui myös sukellusveneeksi. Lisäksi pelissä nähdään ensimmäistä kertaa mystinen Protoman, joka myöhemmin paljastuu Mega Manin klooniveljeksi. Viimeistään kolmannen osan julkaisun myötä Mega Man otti ansaitusti paikkansa Marion ja Sonicin rinnalla, eräänä aikansa tasoloikkamaskoteista.

Neljännessä Mega Man -seikkailussa Wilyn sijaan pahiksen roolissa esiintyi venäläinen tohtori Cossack, joka oli närkästynyt saamastaan vähäisestä arvostuksesta robottisuunnittelijana. Niinpä Siperiasta kajahti ja Mega Manin tehtäväksi jäi Cossackin robottiarmeijan pysäyttäminen. Lopulta venakkonero paljastui tohtori Wilyn sätkynukeksi ja wiiksiwallua vedettiin turpaan jälleen kerran. Pelissä esiteltiin mega buster, joka mahdollisti perusaseen lataamisen. Kun B-nappulan runttasi pohjaan, vakiopislariin latautui kaikkien plasmapalleroiden äiti, joka teki huomattavasti enemmän tuhoa kuin perustykki. Pelinä tämä on loikkaeliittiä ja kakkosen ohella ehdottomasti sarjan parhaimmistoa.

Sarjan seuraavassa osassa Mega Manin velipoikana tutuksi tullut Protoman pimahti ja sinisen sankarin tehtäväksi jäi klooninsa pysäyttäminen. Kuten arvata saattaa, Protoman oli vain välikappaleena tohtori Wilyn maailmanvalloitussuunnitelmassa. Viides osa oli puristettu tismalleen samasta muotista nelosen kanssa. Pelimekaniikkaa ei viilailtu ja jos peli julkaistaisiin nyt, voitaisiin se pamauttaa markkinoille neljännen osan lisälevynä. Viidennessä Mega Manissa pelisarjan uurteet alkavat jo näkyä. Wilynmetsästys ei aiheuta samanlaisia vilunväristyksiä kuin aikaisemmat osat.

Kutososan suunnittelun yhteydessä Capcom järjesti jenkkikersoille piirrustuskilpailun, jonka tuotoksia oli tarkoitus käyttää pelin pomovastustajina. Pelissä esiintyvät Knight Man ja Wind Man ovat tämän kilpailun satoa ja kyseessä ovat ainoat pelisarjassa esiintyvät, amerikkalaisesta kynästä lähtöisin olevat loppuviholliset. Capcom on Nipponissa järjestänyt jokaista peliä varten vastaavan skaban, mutta jenkeillä kyseessä oli ainutkertainen tilaisuus.

Pelinä kuudes osa on edeltäjiensä kanssa samaa maata. Kahdeksan vihurobottia on tuhottava ja tällä kertaa näyttämönä toimii mönkään mennyt robottipainin world cup. Mega Man on toiminut näissä pirskeissä järkkärinä jä hänen tehtäväkseen jää taas sotkujen siivoaminen. Wily on jälleen tunkenut lusikkansa soppaan kisojen promoottorina, mystisenä herra X:nä. Robottikoira Rush muutettiin päähahmon haarniskaan pultattaviksi lisälaitteiksi, jotka lisäsivät Mega Manille selkään propellit tai lisää ruista ranteeseen. Kuudetta osaa ei julkaistu lainkaan vanhalla mantereella, vaan nämä tohtoripeijaiset jäivät yksinomaan japsien ja jenkkien riemuksi.

Kuudennen osan jälkeen sarja siirtyi 16-bittisille konsoleille ja loppu on historiaa. Pääsarjan rinnalle kiilasi ensin Mega Man X -sarja ja myöhemmin leegio muita yrittäjiä. Järeämmät Mega Manit eivät oikeastaan ole muuta kuin grafiikkapäivityksiä ja niistä ei löydy sitä samaa hohtoa kuin legendaarisista esi-isistään. Tasopompinnan ohella Capcom on kokeillut Mega Man -siipiään monen muunkin pelityypin parissa. Erikoisimpana kenties jalkapallo tai Mario Kartin tyylinen kilparälläys.

Kaiken kaikkiaan Mega Man-pelejä on julkaistu aikojen saatossa yli sata, mikä on reilun kahdenkymmenen vuoden ikäiselle brändille massiivinen saavutus. Lisäksi myynnillisesti megamies on takonut tuohta kassakoneeseen enemmän kuin Resident Evil- ja Street Fighter -sarjat yhteensä. Mega Man -pelit ovat kiistatta aikakautensa tasoloikintakermaa ja piskuisen robottipojan seikkailut ovat edelleenkin kirjaimellisesti täyttä terästä.

Juho Kuorikoski



Ammattilainen vetää ensimmäisen Mega Manin läpi alle puolessa tunnissa. Katso ja hämmästy!

loading

Otsikot

The Lighthouse Painting

Second Quest

Off-Peak

Night Shift

Ilmainen Internet Arcade

Mass Effect: Paragon Lost

Komea Borderlands-kokoelma

Plug & Play

Vanhojen pelien surullisuus

Höme Improvisåtion

Star Wars: Dark Forces

Devs Play

Star Wars: X-Wing Miniatures Game - minialusten avaruussotaa

Moving Stories

Mega Man 1-9: Super Turbo Remix

Dobble - hoksottimien kilpajuoksu

Ultima 0: Akalabeth

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Lionheadin luonnoskirja

Pelimusiikin aarrearkku

The Crew - erämaan kutsu

Oodi odottamiselle

Sivilisaation optimointia Nations-lautapelissä

Pelikoneiden sietämätön rumuus

Liberté, égalité, fraternité: Assassin's Creed Unity

Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Älä liiku!

Borderlands: The Pre-Sequel - letkeää tiimiräiskintää

Civilization: Beyond Earth

Timantit ovat ikuisia

Love Letter - rakkauskirjeitä prinsessalle

Muumit Rivieralla

Olipa kerran elämä

Nörtin kymmenen parasta

Uusretro tulee, oletko valmis?

Angry Video Game Nerd: The Movie

KO2PC

Pelimusiikki ennen ja nyt

Rakkaudesta pelimuistoihin

Kaikki alkoi pingiksestä

MouseCraft-älypeli panee rotat ruotuun

Kiilteleviä animetissejä: Sakura Spirit

Minä, mainostaja

Kaunis luotihelvettiräiskintä: Danmaku Unlimited 2

Retrotyylillä leikittelevää 2D-räiskintää: Luftrausers

Lautapelipöydällä Camel Cup -uutuus

Trials Fusion

Grand Theft Anonymous

Sanahyökkäys

Pelimieshahmot

Soturin palkka

Caballerojen koitokset

Polte sielussain

Massayksinpelit

Suunnitelmataloutta

Pohjolan Lapsukset

Eläköön kyynärpäätaktiikka!

Lordien juonet

Autopornoa

Veritrippi

Sininen ja valkoinen pelihistoria

Kissat vastaan vampyyrit

Maailmojen sota

Hassut hurjat hirviöt

Varas tuli, varasteli

Synnin pesä

Tietäjien taistelu

Tiimipelit - osa 3: Ghost Stories

Tiimipelit - osa 2: Pandemic

Tiimipelit - osa 1: Battlestar Galactica

Muoviukot saarnaavat luovuutta taviksille

Taitovisailut

Gaunt’s Ghosts - karskeuden kuninkuusluokka

Robottirallia

Vampyyrilinnan täysremontti

Nörttihuumoria elämässä eksyneille

Robottilogiikkaa

Bittiavaruuden sankarit

Insinöörin Odysseia kohti onnea

Lautapelilahjat - osa 3

Lentävä tappajahai

Linkki nuoruuteen

Lautapelilahjat - osa 2

Nainen joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Lautapelilahjat - osa 1

Megadrive-retro, osa 2

Knizian hitit - osa 3: Aavikon karavaanit

Ruotsalaiset kaivosmiehet

Omstart! Improvisoi!

Xcom: Enemy Within

Hobitin aika

Knizian hitit - osa 2: Samurai

Langenneen enkelin dramatiikka

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 2: Modernia veripalttua

Tunarimaailmanloppu on lähellä

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 1: Muinaiset verikarkelot

Knizian hitit - osa 1: Tigris & Euphrates

Terveisiä täältä etelästä!

Loogisesti ruutua ruudun perään

Megadrive-retro, osa 1