Kirvestä vampyyreille!

Ah, Twilight, tuo pikkutytöille tehty vampyyrioksennus, jota kaikki itseään kunnioittavat internet-ihmiset dissaavat ihan vain periaatteesta. Katsoin viime syksynä viimeistä lukuun ottamatta kaikki Twilight-sarjan elokuvat peräjulkkaa, mutta jotain jäi puuttumaan.

Olo on kuin katsoisi venytettyä nuorisosarjan jaksoa, jossa ei tapahdu yhtikäs mitään.

Elin kuukausitolkulla pieni tyhjyyden tunne sisimmässäni. Eräänä aamuna selatessani mainoskatalogia tämä outo kaipaus palasi mieleeni. Silloin muistin, mitä minun on tehtävä ja sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin. Minulla on vielä yksi Twilight-elokuva katsomatta! Uteliaisuuteni ei riittänyt elokuvateatteriin asti, joten nyt on aika tyydyttää tämä jano ja selvittää, miten tämä moska vedetään pakettiin.

Pahoittelen jo etukäteen kielenkäyttöäni. Jos haluat lukea ylistävän tai edes rehellisen elokuva-arvostelun tästä tuotoksesta, suosittelen vaihtamaan sivustoa.

Twilightin vihaamisesta on tullut suosittu netti-ilmiö ja etenkin meitä kaksilahkeisia nämä elokuvat kuvottavat kerrassaan käsittämättömällä tavalla. Twilightia ei voi ymmärtää, ellei siitä ole omakohtaista kokemusta. Tuttu puolustuspuheenvuoro elokuvasarjan kannattajilta, mutta tämä pätee myös vihaajiin. Tämän elokuvasarjan mitättömyydestä kumpuavaa surkeutta ei voi ymmärtää, ellei sille ole altistanut näkö- ja kuulohermojaan.

Twilight: Aamunkoi – Osa 2 (nimi suorastaan lennähtää kielen päältä) jatkaa suoraan edellisen leffan tapahtumia. Elokuvan ytimessä on edelleen tuttu kolmiodraama, tai tässä tapauksessa jopa neliödraama, kun rannalle soittelemaan jätetty ihmissusi keskittää huomionsa pääosapariskunnan vastasyntyneeseen lapseen. Bella pelastuu varmalta kuolemalta ja muuttuu vampyyriksi. Edwardin ja Bellan jälkikasvu ”leimautuu” Jacob-ihmissuteen ja pienen nahistelun jälkeen nelikko elää onnellisena keskellä vitikkoa.

Mutta voi! Muinainen vampyyrimyytti kuolemattomista lapsista uhkaa koitua onnellisen uusioperheen kohtaloksi. Kun verenimijöiden päättäville elimille tihkuu tieto perheenlisäyksestä, nämä lähtevät hoitamaan ongelman omalla tavallaan.

Tämän kahden kappaleen juonitiivistys on levitetty auki noin kahden tunnin kokonaisuudeksi. Elokuvan suurin ongelma on edelleen tapahtumien puute. Olo on kuin katsoisi ikuisuuksia pitkää nuorisosarjan jaksoa, jossa ei tapahdu yhtikäs mitään.

Jos elokuva haluaa välittää katsomoon edes rahtusen kuolemattoman pariskunnan maailmanloppuun asti kestävästä yhteiselosta, siinä se totisesti onnistuu. Ehdotan, että nämä elokuvat otetaan osaksi tylsyyden virallista määritelmää. Edes läpitunkeva juustoisuus ei häiritse niin paljon kuin täydellinen tapahtumien puute. Tässä on lähin elokuvasovitus maalin kuivumiselle, ihan oikeasti.

Kirjasarjan päättävä osa pätkittiin kahdeksi leffaksi ihan vain siksi, että esiteinien vanhemmat joutuisivat vierailemaan kahdesti elokuvatetterissa. Olen ihan aidosti pahoillani, kaikki te isät. Te, jos ketkä, ansaitsette vuoden kasvattajapalkinnon, jos olette joutuneet kärsimään tästä tuotoksesta elokuvateatterissa asti.

Päähahmojen kemiat eivät toimi edelleenkään. Kristen Stewart on täysin karismaton näyttelijä ja hänen aisaparinaan ilmeilevä Robert Pattinson ei jää pekkaa pahemmaksi. Tämä on erikoista, sillä Pattinson osaa näytellä. Todisteena tästä on Vettä elefanteille.

Liekö vika sitten ohjaajassa, ettei yhteispeli toimi, vai sitten Stewartissa, joka kävi siviilielämässä katselemassa kuinka vihreää ruoho on aidan toisella puolella. Niin, Pattinson ja Stewart olivat leffasarjan ulkopuolellakin pari. Ruudun suoritusten perusteella sitä ei ihan heti uskoisi, mutta pikainen googletus paljastaa totuuden.

Minua ei suoraan sanottuna edes kiinnosta, millaiset tapahtumat ovat johtaneet tähän yleiseen mitäänsanomattomuuteen. Kun lopputekstit iskeytyivät ruutuun, vajosin polvilleni ja tuuletin. Sitten korkkasi oluen, sen perään toisen ja lopuksi vielä kolmannen. Tällaista suoritusta pitää juhlia!

Nyt se on ohi.

Lopullinen tuomio - katso kuvat

Kun pahuus on nyt lopullisesti häädetty kotiteatteristani, se pitää hävittää myös rumentamasta dvd-hyllyäni. Olen dokumentoinut jälkipolvia varten kaikki tuhoamisoperaation vaiheet jutun kuvagalleriaan. Näin hävität Twilight-dvd:n oikeaoppisesti.

Pahuksen kuvakiekko on samaa puuta kuin elokuvan vampyyrit. Kun vein sen auringonpaisteeseen, mokoma alkoi kiiltelemään. Jos nämä verenimijät kunnioittaisivat vampyyrimytologian perinteitä, kotelon tulisi kiehua ja kirkua, kun kuulas kevätaurinko kuumottaa sen pintaa. Bram Stoker pyörii haudassaan.

Valkosipulillakaan ei ollut kaivattua vaikutusta. Kotelo ei mennyt miksikään, vaikka istutin lähes kokonaisen sipulin sen päälle. Oikea vampyyri olisi tuollaisen määrän edessä jo polvillaan.

Hopealuoteja saati asetta minulla ei ole, joten en valitettavasti voi kokeilla, miten elokuva olisi reagoinut ihmissusien kaatamiseen tarkoitettuun aseistukseen. Manaajaakaan en saanut paikalle, vaikka kovasti yritin keltaisilta sivuilta etsiä, löytyisikö ammattiryhmän edustajaa Pohjanmaalta. Onneksi sentään omistan kirveen. Fiskars saa siis luvan toimia lopullisena ratkaisuna tälle saasteelle. Kuole!

Twilight – ei enää ikinä.

Juho Kuorikoski