tutkain

tutkain

Kuule kutsu luolaston

Fakta on, että kenelläkään tässä maailmassa ei ole niin paljon aikaa, että ehtisi käymään läpi kaikki klassikkopelit. Minullakin on jäänyt lukuisat huippupelit kokonaan kokematta, mutta aina tasaisin väliajoin tykkään sivistää itseäni tutustumalla missattuihin helmiin.

Tutkain kyseli noin kuukausi takaperin lukijoiden juttuideoita. Yksi idea erottui joukosta, meinaan juttu Dungeon Masterista, tuosta tietokoneroolipelien ja luolakomppausten ykkösklassikosta suoraan kultaiselta 80-luvulta. Hei, minähän en ole mokomaan koskaan koskenut, nyt jos koskaan on aika laajentaa yleissivistystä!

Dungeon Masteria ei valitettavasti löydy nykyään Good Old Gamesista tai muista digijakelukanavista, joten jouduin turvautumaan vaihtoehtoisiin keinoihin pelin hankkimiseksi. Onneksi törmäsin sivustoon, josta on ladattavissa sekä alkuperäinen Dungeon Master että Chaos Strikes Back käännettynä kätevästi toimimaan nyky-Windowsilla. Ei muuta kuin soihtu käteen ja kohti syvimpiä onkaloita!

Sankar oon ma!

Heti luolan suuren etuoven sulkeuduttua vavahduttavan kolahduksen saattelemana valtaa minut ihmetys. Minulla ei ole ainuttakaan hahmoa, mutta pystyn silti liikkumaan ympäriinsä. Olenko vain pyhä henki vangittuna luolaston syvyyksiin?

Mainos

Parin kulman jälkeen saavun suureen halliin, jonka seiniä koristaa edesmenneiden soturiurhojen kuvat. Voin valita sankareista maksimissaan neljä, jotka henkiinherätyksen jälkeen seisovat nätissä neliössä valmiina uhmaamaan luolan vaaroja.

Koska uskon pelin noudattavan kaikkia fantasiaropejen kliseitä, herätän eturiviin kaksi raavasta miestä, joiden toivon osaavan ottaa osumaa vastaan. Banvillen herttua Zedin päällä sentään on vaatteita ja kädessä soihtu, mutta inha liskomies Hissssa, lisätitteliltään Makanin Lizar, mitä se ikinä tarkoittaakaan, on ilkoisen alasti. Mitä irstautta!

Takariviin sijoitan kiintiömaagi Gothmogin, joka näyttää mustassa kaavussaan ja verenpunaisten silmiensä kanssa vaarallisemmalta kuin yksikään hirvitys, mitä osaan kuvitella asustavan luolan syvyyksissä. Mukanaan Gothmogilla ei ole kuin pelottavat rääsynsä.

Toiseksi hahmoksi porukan perukoille haluan jonkun pitkän matkan hyökkääjän, joten hobitin näköinen Alex Ander saa kelvata, onhan tyypillä kädessään linko. Henkiinherätyksen jälkeen vasta tajuan, että vaikka Alexilla on linko, ei hänellä ole ainuttakaan ammusta. Noh, näillä mennään. Olen varma, että tehonelikkoni opettaa tälle kurjalle luolalle ja sen asukeille kunnon käytöstapoja!

Ennen kuin olen päässyt ulos edes henkiinherätyshallista, on sankartiimini jo ottanut vahinkoa. Dungeon Masterissa meinaan jo seinään törmääminen vahingoittaa, joten liian pikainen liikkuminen käy sankareiden terveydelle kalliiksi.

Hahmoilla on peräti kolme samanväristä palkkia nimiensä alla, enkä ole ihan varma mikä niistä on hemmon kesto. En jaksa huolehtia siitä turhia, sillä eiköhän sekin selviä viimeistään ensimmäinen sankarini potkaistessa tyhjää.

Kohti syvyyksiä

Vaikka seinät kaikin keinoin yrittivät estää etenemiseni, selvisin kuin selvisinkin elävänä seuraavaan kerrokseen. Nyt luolasto jo pimenee, mutta onneksi Zedin soihtu näyttää tietä. Löydän nuijan, jonka annan nakuliskolleni käteen, ja eikö kulman takaa jo vaapukin ensimmäinen nuijan ja tosinuijan uhri.

En tiedä oliko muumio kasarilla uhkaavan näköinen, mutta nykyisillään nykivästi liikkuva kuvatus aiheuttaa enemmän kummastusta kuin kauhua. Taistelu on nopeasti ohi, kun napsauttelen eturivin miehisten miehieni hyökkäysikoneita. Muumion kadotessa savuna ilmaan pohdin takarivini hyödyllisyyttä: mokomat eivät ylety aseettomina taisteluun, enkä ole vielä keksinyt miten taikoja käytetään. Käytännössä eturivi tekee kaiken työn, kun takarivi vain hengaa mukana.

Urheat sankarimme laskeutuvat syvemmälle luolaan, samalla ihmetellen, miksi jokaisessa välissä tulee vastaan vesipisteitä. Selitys on looginen, sillä myös sankarien pitää muistaa syödä ja juoda tasaisin väliajoin. Pidän siitä kovasti, että vettä voi säilöä vesileilien lisäksi mihin tahansa löydettyyn pulloon.

Selvitin myös kolmen palkin merkityksen. Vasemmalta oikealle ne ovat kesto, stamina ja mana. Loogisesti stamina kuluu sitä nopeammin, mitä enemmän tavaraa kantaa mukanaan, joten turha roina kannattaa viskoa nurkkaan. Jokaista palkkia saa parannettua vetämällä hirsiä, mutta liian pitkät torkut voivat päättyä hirviöiden keskeyttäminä. Dungeon Master toimii monella tapaa järkevästi ja epäpelimäisesti, mikä miellyttää minua kovin, vaikka tekniikan terän onkin aika tylsyttänyt.

Ainoastaan taikasysteemi on minulle täysi arvoitus. Taikominen onnistuu valitsemalla muutaman rivistä riimuja, joita ei pelin sisällä selitetä mitenkään. Niinpä taian efekti jää arvoitukseksi, jos se ylipäätään onnistuu. Varmasti riimut on selitetty ohjekirjassa, mutta nyt ne ovat minulle täyttä huuhaata ja mahtava maagini on joutunut kuormajuhdan rooliin.

Etenen yhä syvemmälle luolan uumeniin, ja joukkoni on selvittänyt tiensä monien muumioiden, lukuisten lihansyöjäkasvien ja kummallisten nuijaa heiluttavien sinimiesten ohi. Pari puzzleakaan ei ole onnistunut minua pysäyttämään, mutta yhdestä harha-askeleesta alkaa alamäki.

Epähuomiossa kävelen lattialaatan yli, joka avaa eteeni ansakuopan. Ennen kuin ehdin tajuta mitä tapahtui, makaa koko joukkio haavoittuneena kuopan pohjalla. Tai lähes koko joukkio, sillä iloinen pikkuhobittimieheni Alex Alder menehtyi pudotuksessa. Jätän Alexin omaisuuden lojumaan kuopan pohjalle, mutta käsken Gothmogin nappaamaan ruumiin olalleen. Josko saisin Alexin vielä jotenkin henkiin.

Pääsen pois kuopasta ja lähden nilkuttamaan ainoaan mahdolliseen suuntaan, kun näen käytävän päässä pari kivikasaa. Astun niiden lähelle, ja yritän tarkastaa josko niiden alta löytyisi jotain hyödyllistä tavaraa. Vaan olivatko ne oikeasti kivikasoja? Ehei, kivien alta työntyy esiin niljakkaita lonkeroita ja ammottava kita kera terävien hampaiden.

Zed ja Hissssa taistelevat urheasti, mutta heidän miekkansa eivät tunnu tepsivän lonkerohirmujen kiviseen kuoreen. Samalla takarivissä Gothmog räpeltää riimujen kanssa, toivoen jonkun tuholoitsun lennähtävän ilmoille, mutta turhaan. Zed kaatuu kuolleena maahan ja revin Gothmogin eturiviin ostamaan edes vähän aikaa. Jospa Hissssa vaan saisi nitkutettua nämä japanilaisten koulutyttöjen elävät painajaiset hengiltä.

Vaan ei. Ensin kaatuu Gothmog, pian sen jälkeen Hissssa. En edes halua ajatella, mitä lonkerohirvitykset tekevät urheiden sankarieni ruumiille.

Ei tullut minusta ensimmäisellä kokeilulla luolaston mestaria, mutta se selvisi, että Dungeon Master tekee monen monta juttua oikein. Ainoastaan kankea käyttöliittymä ja pahasti näivettynyt visuaalinen anti haroivat pelikokemusta vastaan, aikalailla kaikki muu toimi kuin tauti. Edes automaattikartan kaltaisen nykyajan hömpötyksen puuttuminen ei latistanut pelikokemusta, sillä ruutupaperin kanssa seikkailu oli varsin tunnelmallista.

Tuskin tulen Dungeon Masteria saati vaikeammaksi huhuttua Chaos Strikes Backia läpi pelaamaan, mutta uskon palaavani luolastoon vielä joku kerta, kostamaan sankariseurueeni kolkon kohtalon. Sen Dungeon Master sai aikaan, että sen suomalaissyntyinen perillinen Legend of Grimrock alkoi kiinnostaa vielä enemmän kuin ennen.

Juho Penttilä



loading

Otsikot

The Lighthouse Painting

Second Quest

Off-Peak

Night Shift

Ilmainen Internet Arcade

Mass Effect: Paragon Lost

Komea Borderlands-kokoelma

Plug & Play

Vanhojen pelien surullisuus

Höme Improvisåtion

Star Wars: Dark Forces

Devs Play

Star Wars: X-Wing Miniatures Game - minialusten avaruussotaa

Moving Stories

Mega Man 1-9: Super Turbo Remix

Dobble - hoksottimien kilpajuoksu

Ultima 0: Akalabeth

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Lionheadin luonnoskirja

Pelimusiikin aarrearkku

The Crew - erämaan kutsu

Oodi odottamiselle

Sivilisaation optimointia Nations-lautapelissä

Pelikoneiden sietämätön rumuus

Liberté, égalité, fraternité: Assassin's Creed Unity

Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Älä liiku!

Borderlands: The Pre-Sequel - letkeää tiimiräiskintää

Civilization: Beyond Earth

Timantit ovat ikuisia

Love Letter - rakkauskirjeitä prinsessalle

Muumit Rivieralla

Olipa kerran elämä

Nörtin kymmenen parasta

Uusretro tulee, oletko valmis?

Angry Video Game Nerd: The Movie

KO2PC

Pelimusiikki ennen ja nyt

Rakkaudesta pelimuistoihin

Kaikki alkoi pingiksestä

MouseCraft-älypeli panee rotat ruotuun

Kiilteleviä animetissejä: Sakura Spirit

Minä, mainostaja

Kaunis luotihelvettiräiskintä: Danmaku Unlimited 2

Retrotyylillä leikittelevää 2D-räiskintää: Luftrausers

Lautapelipöydällä Camel Cup -uutuus

Trials Fusion

Grand Theft Anonymous

Sanahyökkäys

Pelimieshahmot

Soturin palkka

Caballerojen koitokset

Polte sielussain

Massayksinpelit

Suunnitelmataloutta

Pohjolan Lapsukset

Eläköön kyynärpäätaktiikka!

Lordien juonet

Autopornoa

Veritrippi

Sininen ja valkoinen pelihistoria

Kissat vastaan vampyyrit

Maailmojen sota

Hassut hurjat hirviöt

Varas tuli, varasteli

Synnin pesä

Tietäjien taistelu

Tiimipelit - osa 3: Ghost Stories

Tiimipelit - osa 2: Pandemic

Tiimipelit - osa 1: Battlestar Galactica

Muoviukot saarnaavat luovuutta taviksille

Taitovisailut

Gaunt’s Ghosts - karskeuden kuninkuusluokka

Robottirallia

Vampyyrilinnan täysremontti

Nörttihuumoria elämässä eksyneille

Robottilogiikkaa

Bittiavaruuden sankarit

Insinöörin Odysseia kohti onnea

Lautapelilahjat - osa 3

Lentävä tappajahai

Linkki nuoruuteen

Lautapelilahjat - osa 2

Nainen joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Lautapelilahjat - osa 1

Megadrive-retro, osa 2

Knizian hitit - osa 3: Aavikon karavaanit

Ruotsalaiset kaivosmiehet

Omstart! Improvisoi!

Xcom: Enemy Within

Hobitin aika

Knizian hitit - osa 2: Samurai

Langenneen enkelin dramatiikka

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 2: Modernia veripalttua

Tunarimaailmanloppu on lähellä

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 1: Muinaiset verikarkelot

Knizian hitit - osa 1: Tigris & Euphrates

Terveisiä täältä etelästä!

Loogisesti ruutua ruudun perään

Megadrive-retro, osa 1