tutkain

tutkain

Lautapelilahjat - osa 2

Pelimiehille ja -naisille on vaikea hankkia kovaa täytettä pukinkonttiin, jos aihepiiri ei ole läpikotaisin tuttu. Jos mahdollista, lautapelien valinta on vielä videopelin poimintaa vaikeampaa, koska lautikset eivät rynni median otsikoihin samaan tapaan kuin Mariot ja muut tunnetut maskotit, Grand Theft Autoista ja Call of Dutyista puhumattakaan.

Suurin osa lautapelien ostajista turvautuu pakettien harhaanjohtaviin mainosteksteihin, jotka ovat sitä reteämpiä, mitä vähemmän peliä paketissa on. Laadun löytämisessä tarvitaan apua, mutta ei hätää, tässä sitä (taas) tulee.

Nopat ovat lautapeleissä usein merkki tapahtumien satunnaisuudesta, mikä ei ole kovin monen lautapeliharrastajan mieleen - hyvän pelaajan pitäisi voittaa, ei onnekkaimman. Sekään ei toisaalta ole kivaa, jos yksi pelaaja voittaa koko ajan. Syksyn uutuuksiin kuuluvat, vahvasti nopanviskontaan tukeutuvat King of Tokyo ja Escape tasapainoilevat hienosti tuurin ja taidon veitsenterällä: hyvät pelaajat voittavat useammin kuin huonot. Noppakaksikon ja Kellotornin kummitukset voi huoleti avata jo aattona, sillä niiden säännöt ovat selkeitä ja suoraviivaisia.

King of Tokyo

Richard Garfieldin näyttävä King of Tokyo talloo japanilaisten Gojira (Godzilla) -hirviörainojen jalanjäljissä. Pelaajat ottavat jonkun hirviön, kuten jättiläisdinon tai -apinan, roolin ja yrittävät vallata Tokion. Kaupunkia hallitseva hirviö mätkii Tokion ulkopuolella kyttääviä monstereita, jotka puolestaan murjovat kaupungissa temmeltävää petoa. Voittaja seisoo viimeisenä jaloillaan. Tai kerää 20 voittopistettä, miten vain, loppu tulee joka tapauksessa noin puolessa tunnissa.

Tokion kuninkaan komponentit ovat nättejä ja laadukkaita: pystyssä seisovia isoja pahvimonsuja, vihreitä energiakuutioita, kookkaita erikoisnoppia, 66 erilaista spesiaalikorttia, spessujen kirjanpitolätkiä ja hirviön osuma- ja voittopistemittareilla varustetut laatat.

Hirviöiden nujakointia kuvataan kuudella nopalla, joissa on numerot 1-3, salama, sydän ja tassu. Nopat heitetään kolme kertaa ja kahdella ensimmäisellä heitolla noppatuloksia voi jättää sivuun. Ensimmäisen heiton jälkeen sivuun laitetut nopat saa ottaa vielä kolmanteen lopullinen tulos -heittoon mukaan. Systeemi tuo mieleen To Court the Kingin, joka puolestaan on velkaa Yatzylle.

Nopan salama palkitaan yhdellä energiakuutiolla, sydän parantaa hirviötä yhden pisteen ja tassu tuo kohteelle yhden pisteen vahinkoa. Kolmen saman numeron sarjat tuovat voittopisteitä, mutta kolme kakkosta tietää kahta voittopistettä, ei kuutta. Jokainen ylimääräinen sama numero tuo yhden voittopisteen, joten kuusi kakkosta antaa viisi pistettä.

Energiakuutioilla ostetaan vuoron lopussa kortteja, jotka tuovat hirviöille muun muassa lisäpisteitä ja erilaisia hyökkäyksiin, puolustukseen ja noppiin vaikuttavia etuja. Kortteja kannattaa hamstrata etenkin alussa, lämää ehtii läiskimään myöhemmin.

Ensimmäinen tassutulos vie hirviön Tokioon, josta käsin se hyökkää kertalaakista kaikkien muiden kimppuun. Miinuksena muut monsut mäiskivät kaupungin herraa ja nopan parannustulokset eivät auta Tokiossa. Miksi sitten kukaan haluaisi huomion keskipisteeksi? Tokioon meno tuo yhden voittopisteen ja jokainen Tokiossa aloitettu vuoro tuo kaksi pistettä lisää. Aina kun Tokion kunkku ottaa vahinkoa, se voi vetäytyä, jolloin hyökkääjän on pakko tulla sen tilalle. Vetäytymisen ajoitus riippuu pelaajamäärästä: mitä enemmän hirviöitä, sitä hikisempi paikka Tokio on.

King of Tokyo on viihdyttävää ja vauhdikasta noppien viskontaa, joka yksinkertaisesta asetelmastaan huolimatta vaatii annoksen taktista tilannetajua. Tuuria tarvitaan, mutta ei liikaa ja maltilla säkän vaikutuksen pystyy minimoimaan - jos menet all in liian aikaisin, seuraat finaalia katsomosta.

Escape

Sanaa toiminta yhdistetään harvoin lautapeliin, mutta Kristian Amundsen Østbyn lennokas tiimipeli Escape on täyttä toimintaa. Ryhmä indianajoneseja on jäänyt loukkuun temppeliin, josta on vain tasan kymmenen minuuttia aikaa paeta. Space Alertin tapaan ajan seuraamisesta pitää huolen CD-soitin, joka pyörittää tunnelmaa tiivistävää ääniraitaa.

Escapen taikatemppeli paljastaa salansa paon edetessä joka kerta eri tavalla, koska uudet huoneet käännetään pinosta sokkona esiin. Temppelissä liikutaan ja toimitaan viidellä nopalla, joita saa heittää niin usein ja nopeasti kuin pystyy. Erikoisnopissa on viisi kuviota: kaksi vihreää seikkailijaa, punainen soihtu, sininen avain, musta naamio ja keltainen naamio. Musta naamio on kirous, joka lukitsee nopan, kunnes heitetään keltainen naamio. Noppien tuloksia saa asettaa sivuun myöhempää tarvetta varten. Jos jokin tulos käytetään, kyseiset nopat pitää heittää heti uudestaan: yhdellä tuloksella tehdään vain yksi asia.

Uusi huone avataan kahdella seikkailijalla ja huoneeseen siirtymiseen tarvitaan erilaisia kahden seikkailijan, soihdun tai avaimen yhdistelmiä. Uloskäynti on viiden alimmaisen huonelaatan joukossa, joten temppeliä kannattaa tutkia aktiivisesti. Uloskäynnin löytäminen ei vielä riitä, sillä temppelissä pitää ensin aktivoida maagisia jalokiviä. Viidellä pelaajalla varannossa on 16 jalokiveä, joista suurin osa pitää aktivoida temppelin jalustoille. Uloskäynnillä jokainen pelaaja heittää ilman apua varannon jalokivien määrän plus yksi avainta: temppelissä pitää aktivoida ennen pakoa vähintään 12 jalokiveä.

Kolmen timantin jalusta vaatii kymmentä soihtua tai avainta, mihin tarvitaan vähintään kaksi heppua. Jos pakenijat ovat samassa huoneessa, noppien tulokset yhdistetään. Huoneessa hengaavan kaverin viskaamat keltaiset naamiot kelpaavat myös omien kirottujen noppien avaamiseen. Jos kaikki nopat näyttävät mustaa naamiota, pitää vain odottaa pelastajaa tai lisätä yksi jalokivi varantoon, mikä kääntää jokaisen pelaajan kirotut nopat takaisin käyttöön.

Tämäkään ei (tietenkään) vielä riitä. Kymmenen minuutin aikana pitää ehtiä kaksi kertaa takaisin aloitushuoneeseen, tai muuten menettää pysyvästi nopan per myöhästyminen. Armoton kiire näkyy ja kuuluu hirmuisena ropinana, kun viisi pelaajaa viskoo noppia niin nopeasti kuin ehtii. Hätä ja hoppu tuovat Escapeen roppakaupalla jännitystä, spontaania huutoa, aitoa paniikkia ja hermopainetta. En olisi ihan heti uskonut, että lautapelistä irtoaa moisia viboja. Kirous- ja aarremodulit tuovat touhuun vielä lisää hulvatonta söhellystä, kuten: pidä käsi pään päällä, kunnes kirous on murrettu oikealla tuloksella.

1-5 pelaajan Escapen CD:llä on kaksi eri peliraitaa plus lyhyt esittely. Escapen nettisaitti tarjoaa mobiiliäänentoistoa varten taustakipaleiden mp3:t, jos ei niitä itse osaa tai halua tehdä. Laatikossa on myös tiimalasi, jota käyttämällä ääniraitaa ei tarvita lainkaan. Tiimalasi käännetään yhdessä pelissä kaksi kertaa ja hahmojen pitää rynnistää takaisin aloitushuoneeseen ennen hiekan loppumista.

Kellotornin kummitukset

Heinz Meisterin tiimipeli Kellotornin kummitukset (Ghost Tower) rukkaa klassisen muistipelin sääntöjä kiperämpään suuntaan. Kummituslapset saavat haamuilla linnassa vain iltakymmenestä puoleen yöhöön ja ennen keskiyön kongia koko lössin pitäisi olla nukkumassa. Jokainen virheellinen arvaus siirtää komean pelilaudan kelloa viisi minuuttia eteenpäin, joten mokan saa tehdä vain 23 kertaa.

Virhemarginaali kuulostaa isolta, mutta Kellotornin kummituksissa ei etsitä pareja, vaan kolmen samanvärisen haamun sarjoja, mikä vaikeuttaa tehtävää enemmän kuin luulisi. Onneksi värejä etsitään tiimityönä: yhden ghostbusterin kannattaa keskittyä muistamaan vain 1-2 värin paikat.

Pelaajat kääntävät ainoastaan yhden laudan ympärille levitetyistä laatoista per vuoro, joten koko sarjan keräämisen menee kolme vuoroa. Muut saavat tietysti milloin tahansa antaa vinkkejä, mutta kuka muistaa laattojen paikat oikein? Tiimityö on hyvä ominaisuus lastenpelissä: yhteistyötä ei voi opettaa liian varhain ja kukaan ei jää yksin häviäjän pallille.

Kellotornin kummitusten kookas lauta ei peliteknisesti ole edes tarpeen, sillä löydettyjen lapsikummitusten pinot voi kasata minne vain ja virhevuorojen kirjanpito onnistuu helposti jollain toisella tavalla. Kaunis lauta luo toki tunnelmaa ja ei kellotaulun vaivihkaa opettamisesta haittaakaan ole. Aloitusaikaa muuttamalla vaikeustasoa säädetään helposti haluttuun suuntaan.

Vaikka 2-6 pelaajan Kellotornin kummitukset on luonnollisesti suunnattu perheen nuorimmille, se ei jätä aikuisiakaan kylmäksi - kolmen laatan sarjan paikkojen muistamiseen ei riitä kummituskavalkadin puolivillainen seuraaminen. Vain osittain touhuun keskittyvä aikuinen sössii rajallisten vuorojen ansiosta koko tiimin kummitusjahdin.

Petri Heikkinen

Mainos


loading

Otsikot

The Lighthouse Painting

Second Quest

Off-Peak

Night Shift

Ilmainen Internet Arcade

Mass Effect: Paragon Lost

Komea Borderlands-kokoelma

Plug & Play

Vanhojen pelien surullisuus

Höme Improvisåtion

Star Wars: Dark Forces

Devs Play

Star Wars: X-Wing Miniatures Game - minialusten avaruussotaa

Moving Stories

Mega Man 1-9: Super Turbo Remix

Dobble - hoksottimien kilpajuoksu

Ultima 0: Akalabeth

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Lionheadin luonnoskirja

Pelimusiikin aarrearkku

The Crew - erämaan kutsu

Oodi odottamiselle

Sivilisaation optimointia Nations-lautapelissä

Pelikoneiden sietämätön rumuus

Liberté, égalité, fraternité: Assassin's Creed Unity

Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Älä liiku!

Borderlands: The Pre-Sequel - letkeää tiimiräiskintää

Civilization: Beyond Earth

Timantit ovat ikuisia

Love Letter - rakkauskirjeitä prinsessalle

Muumit Rivieralla

Olipa kerran elämä

Nörtin kymmenen parasta

Uusretro tulee, oletko valmis?

Angry Video Game Nerd: The Movie

KO2PC

Pelimusiikki ennen ja nyt

Rakkaudesta pelimuistoihin

Kaikki alkoi pingiksestä

MouseCraft-älypeli panee rotat ruotuun

Kiilteleviä animetissejä: Sakura Spirit

Minä, mainostaja

Kaunis luotihelvettiräiskintä: Danmaku Unlimited 2

Retrotyylillä leikittelevää 2D-räiskintää: Luftrausers

Lautapelipöydällä Camel Cup -uutuus

Trials Fusion

Grand Theft Anonymous

Sanahyökkäys

Pelimieshahmot

Soturin palkka

Caballerojen koitokset

Polte sielussain

Massayksinpelit

Suunnitelmataloutta

Pohjolan Lapsukset

Eläköön kyynärpäätaktiikka!

Lordien juonet

Autopornoa

Veritrippi

Sininen ja valkoinen pelihistoria

Kissat vastaan vampyyrit

Maailmojen sota

Hassut hurjat hirviöt

Varas tuli, varasteli

Synnin pesä

Tietäjien taistelu

Tiimipelit - osa 3: Ghost Stories

Tiimipelit - osa 2: Pandemic

Tiimipelit - osa 1: Battlestar Galactica

Muoviukot saarnaavat luovuutta taviksille

Taitovisailut

Gaunt’s Ghosts - karskeuden kuninkuusluokka

Robottirallia

Vampyyrilinnan täysremontti

Nörttihuumoria elämässä eksyneille

Robottilogiikkaa

Bittiavaruuden sankarit

Insinöörin Odysseia kohti onnea

Lautapelilahjat - osa 3

Lentävä tappajahai

Linkki nuoruuteen

Lautapelilahjat - osa 2

Nainen joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Lautapelilahjat - osa 1

Megadrive-retro, osa 2

Knizian hitit - osa 3: Aavikon karavaanit

Ruotsalaiset kaivosmiehet

Omstart! Improvisoi!

Xcom: Enemy Within

Hobitin aika

Knizian hitit - osa 2: Samurai

Langenneen enkelin dramatiikka

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 2: Modernia veripalttua

Tunarimaailmanloppu on lähellä

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 1: Muinaiset verikarkelot

Knizian hitit - osa 1: Tigris & Euphrates

Terveisiä täältä etelästä!

Loogisesti ruutua ruudun perään

Megadrive-retro, osa 1