tutkain

tutkain

Mä tahdon olla se mies!

Joko kokeilit kaikki listaamamme vaikeat pelit mutta jäit silti kaipaamaan jotain lisää? Haluatko haastaa pelitaitosi viimeisen päälle? Ei hätää! On kunniamainintojen aika ja jos näiden kahden pelin jälkeen kaipaat jotain vieläkin haasteellisempaa, niin suosittelen uraa politiikan parissa.

Kaksi asiaa yhdistää näitä kahta peliä. Ensinnäkin ne todellakin ovat infernaalisen vaikeita. Toisekseen molemmat pelit on tehty paremmin muinaisesta Klik’n Play –pelinteko-ohjelmastaan tunnetun Clickteamin julkaisemalla Multimedia Fusion –editorilla. Tärkeinpänä seikkana kuitenkin kaikesta, molemmat pelit ovat ilmaisia. Siispä asiaan!

Eternal Daughter

Spelunkyn ja Aquarian kautta suuren yleisön tietouteen singahtaneen Derek Yun järjestyksessään toinen julkaistu peli ilmestyi verkkojakeluun vuonna 2002. Eternal Daughteria voisi kuvailla Wonder Boy in Monster Worldin ja Metroidin pyhänä liittoumana, eikä vertaus metsään menisikään. Pelissä on kuitenkin muutakin.

Tarina pienen kylän tyttärestä kampittamassa suurta ja pahaa imperiumia on kuin Star Warsin ja Final Fantasyn yhteentörmäys. Vaikutteita on imetty sieltä sun täältä, eikä se oikeastaan haittaa. Sopan ainekset on nimittäin valittu huolella ja siksikin peli tuntuu tuoreelta. Editoripeliksi pelin kontrollit ovat myös erinomaiset. Poissa ovat Clickteam-peleistä tutut avaruusfysiikat ja epämääräiset spritet, joiden läpi hahmo humpsahtaa. Viimeistely on erinomaista. Pelin ulkoasu ohittaa luojan kiitos myös kirjastografiikat ja on huolella piirrettyä ja viimeisteltyä. Visuaalisesta Mega Drive –aikoja mukaileva tyyli toimii kuin tauti.

Mainos

Mutta se haaste, voi luoja sentään se haaste. Jo alusta pitäen Eternal Daughter pistää pelaajan polvilleen ihan huolella eikä peli päästä eteenpäin ellei pelimekaniikkaa opettele kunnolla. Viimeistään ensimmäisen pomotaistelun kohdalla tajuaa että Yu on tosissaan – tämä peli ei ole heikkohermoisille. Mitä pidemmälle peli etenee ja mitä enemmän kykyjä pelin sankaritar Mia oppii, sitä kireämmäksi pelin vaikeusruuvi kiristyy. Tarinan loppuvaiheet menevät läpi suurin piirtein itkua tuhertaen, niin vaikea peli on.

Hyvän pelin tavoin Eternal Daughter on kuitenkin vaikea reilulla tavalla. Peli ei huijaa, se on vain yksinkertaisesti ihan helvetin vaikea. Jokainen hirviö on potentiaalinen pelinpysäyttäjä, jokainen este on uusi haaste ylitettäväksi. Tämän vuoksi peli jää mieleen pitkäksi aikaa. Edellisestä läpipeluustani on aikaa jo liki 10 vuotta, mutta muistan edelleen kristallinkirkkaasti pelin loppuvaiheiden tuskaiset taistelut ja sen, kuinka pelin aikoinaan selvitinkään. Jokaisen muiston ympärillä on kultainen kehys, mutta mitäs sitten.

Kunnioitettavasta 11 vuoden iästään huolimatta Eternal Daughter on edelleen äärimmäisen suositeltavaa pelattavaa. Se on klassikko hyvästä syystä. Multimedia Fusion on tämän pelin kohdalla venytetty äärimmilleen, eikä editoritaustaa huomaa oikeastaan mistään. Eternal Daughterin läpäisy on tapaus, joka jää pelaajan mieleen pysyvästi, niin hyvä se on.

I Wanna Be the Guy

Jos Eternal Daughter oli upea, reilusti haasteellinen ja huolella viimeistelty, IWBTG edustaa tismalleen toista äärilaitaa, mutta on silti saanut legendastatuksen harteilleen. I Wanna Be the Guy sahaa pelaajaa silmään sumeilematta, tarjoaa kuolettavia yllätyksiä joka nurkassa eikä säästele piiruakaan.

Jo ensimmäinen ruutu hämmentää. Kuolema iskee varomattomalle sekunnissa eikä oikea suuntakaan ole selvä. Mitään ideaa etenemisestä ei ole. Kun oikean reitin keksii, peli lyö kehiin lisää epäreiluja yllätyksiä. Juuri tähän perustuu I Wanna Be the Guyn juttu: mikään ei ole koskaan varmaa, eikä missään ole järjellistä logiikkaa. Peli on käytännössä opeteltava ruutu kerrallaan ulkoa. Tästä syystä peli on luultavasti vaikein koskaan tehty peli, mistä johtuen peli on vetänyt speedrunnereita ja muita uhkarohkeita puoleensa kuin kärpäspaperi.

I Wanna Be the Guy on tahallaan kökkö. Grafiikat käyttävät kirjastografiikoita, pelattavuus on kiltisti sanottuna ilmavaa ja monessa kohdin peli tuntuu keskeneräiseltä. Kirjastografiikoiden ohella peli rosvoaa ulkoasuunsa pomotaisteluja myöten juttuja mm. Mega Manista ja Punch-Outista.

Ja kaikesta kritiikistä huolimatta se on tavattoman valloittavaa pelattavaa. Mitään vastaavaa et tule ikinä kokemaan, se on varmaa. I Wanna Be the Guyn kimppuun kannattaakin hyökätä täysin spoilaantumatta, sillä jokainen ruutu sisältää sellaisia yllätyksiä, jotka saavat heikkohermoisemmat heittämään tietokoneensa parvekkeelta alas. Sen haaste on sitä laatua, joka pistää yrittämään tosissaan ja opettelemaan. Jaa että mahdoton kohta vai? Kohtapa nähdään!

Huoneita ilman lattioita, fysiikan lakien vastaisia esteitä ja piikkien kuorruttamia labyrinttejä, sitä kaikkea ja paljon muuta on I Wanna Be the Guy. En edes yritä väittää läpäisseeni peliä, noin puolenvälin tietämillä kärsivällisyyteni oli käytetty loppuun. Mutta jos kaikki muut tiet on käyty loppuun, etkä ole löytänyt pelimaailmasta veroistasi vastusta, halua olla mies. Se halu voi viedä järkesi, mutta itsepähän olet haasteesi valinnut.



loading

Otsikot

The Lighthouse Painting

Second Quest

Off-Peak

Night Shift

Ilmainen Internet Arcade

Mass Effect: Paragon Lost

Komea Borderlands-kokoelma

Plug & Play

Vanhojen pelien surullisuus

Höme Improvisåtion

Star Wars: Dark Forces

Devs Play

Star Wars: X-Wing Miniatures Game - minialusten avaruussotaa

Moving Stories

Mega Man 1-9: Super Turbo Remix

Dobble - hoksottimien kilpajuoksu

Ultima 0: Akalabeth

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Lionheadin luonnoskirja

Pelimusiikin aarrearkku

The Crew - erämaan kutsu

Oodi odottamiselle

Sivilisaation optimointia Nations-lautapelissä

Pelikoneiden sietämätön rumuus

Liberté, égalité, fraternité: Assassin's Creed Unity

Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Älä liiku!

Borderlands: The Pre-Sequel - letkeää tiimiräiskintää

Civilization: Beyond Earth

Timantit ovat ikuisia

Love Letter - rakkauskirjeitä prinsessalle

Muumit Rivieralla

Olipa kerran elämä

Nörtin kymmenen parasta

Uusretro tulee, oletko valmis?

Angry Video Game Nerd: The Movie

KO2PC

Pelimusiikki ennen ja nyt

Rakkaudesta pelimuistoihin

Kaikki alkoi pingiksestä

MouseCraft-älypeli panee rotat ruotuun

Kiilteleviä animetissejä: Sakura Spirit

Minä, mainostaja

Kaunis luotihelvettiräiskintä: Danmaku Unlimited 2

Retrotyylillä leikittelevää 2D-räiskintää: Luftrausers

Lautapelipöydällä Camel Cup -uutuus

Trials Fusion

Grand Theft Anonymous

Sanahyökkäys

Pelimieshahmot

Soturin palkka

Caballerojen koitokset

Polte sielussain

Massayksinpelit

Suunnitelmataloutta

Pohjolan Lapsukset

Eläköön kyynärpäätaktiikka!

Lordien juonet

Autopornoa

Veritrippi

Sininen ja valkoinen pelihistoria

Kissat vastaan vampyyrit

Maailmojen sota

Hassut hurjat hirviöt

Varas tuli, varasteli

Synnin pesä

Tietäjien taistelu

Tiimipelit - osa 3: Ghost Stories

Tiimipelit - osa 2: Pandemic

Tiimipelit - osa 1: Battlestar Galactica

Muoviukot saarnaavat luovuutta taviksille

Taitovisailut

Gaunt’s Ghosts - karskeuden kuninkuusluokka

Robottirallia

Vampyyrilinnan täysremontti

Nörttihuumoria elämässä eksyneille

Robottilogiikkaa

Bittiavaruuden sankarit

Insinöörin Odysseia kohti onnea

Lautapelilahjat - osa 3

Lentävä tappajahai

Linkki nuoruuteen

Lautapelilahjat - osa 2

Nainen joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Lautapelilahjat - osa 1

Megadrive-retro, osa 2

Knizian hitit - osa 3: Aavikon karavaanit

Ruotsalaiset kaivosmiehet

Omstart! Improvisoi!

Xcom: Enemy Within

Hobitin aika

Knizian hitit - osa 2: Samurai

Langenneen enkelin dramatiikka

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 2: Modernia veripalttua

Tunarimaailmanloppu on lähellä

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 1: Muinaiset verikarkelot

Knizian hitit - osa 1: Tigris & Euphrates

Terveisiä täältä etelästä!

Loogisesti ruutua ruudun perään

Megadrive-retro, osa 1