Mega Man 1-9: Super Turbo Remix
Pelejä harvemmin tekee mieli tiivistää yhteen sanaan, mutta Mega Man: Revenge of the Fallen on kuin sanakirjamääritelmä pitkäjänteisyydelle.
Tarvitaan pitkäjänteisyyttä, kun faniprojektin työstö venyy kuuteen vuoteen, eikä ole takeita siitä, että oikeudet omistava pelitalo ei vetäisi lopputuloksesta piuhoja irti. Ennusmerkit ovat sinänsä hyvät, sillä Capcom ei ole koskenut Mega Man 9:n seuraajaksi tarkoitettuun Mega Man Unlimited -fanipeliin ja otti kaksi sarjaa yhdistävän Street Fighter X Mega Manin peräti suojiinsa. Yhtä kaikki, lienee hyvä ajatus napata Mega Man: Revenge of the Fallen talteen kovalle levylle. Lakipykälät ovat arvaamaton tekijä.
Pitkäjänteisyyttä tarvitaan paitsi pelin tekemiseen myös sen pelaamiseen. Revenge of the Fallen on nimittäin uskollinen Mega Manin kaaauuaaas ulottuville juurille. Turpiin tulee niin, että seinänaapurit ihmettelevät kirosanojen luovuutta, mutta se kuuluu asiaan. Ajan hengen mukaisesti fanipelistä löytyy Easy Mode, mutta se muuttaa pelikokemuksen täysin. Mega Manissa on aina ollut kyse haasteiden kärsivällisestä kukistamisesta, eikä Revenge of the Fallen tee poikkeusta. Päinvastoin, se laittaa MM-taidot (pelkkää masokismia ilman sadismia!) kestävyystestiin.
Sama ja kuitenkin eri
Revenge of the Fallen on hieno kunnianosoitus kasibittisille Mega Man -peleille. Lähdemateriaalia kunnioitetaan siinä määrin, että nähdäkseni lähes kaikki viholliset, robottimestarit ja ympäristöt on kierrätetty vanhoista peleistä. Palikat saattavat olla antiikkisia, mutta eipä tuo haittaa, sillä niistä sekoitetut kentät ovat täysin uusia ja poikkeavat flow'ltaan olennaisesti esikuvistaan.
Revenge of the Fallenin tarkoituksena on tehdä kaikki vanha paremmin ja varsinkin ISOMMIN. Kentät ovat huomattavasti pidempiä kuin MM-peleissä yleensä ja sisältävät runsaasti vaihtoehtoisia reittejä. Ensimmäinen tehtävä onkin paikallistaa piilotetut Rush-päivitykset ynnä muut. Sen jälkeen riittääkin sitten tekemistä, kun yrittää löytää sen parhaan reitin pomovastuksen luo ja tuurilla vielä kukistaa tämän. Se on jälleen keskimääräistä Mega Man -peliä mutkikkaampaa, sillä E-tankkeja on harvassa ja robottimäästerit ovat sitkeitä. Sellaisella ihanan raivostuttavan kekseliäällä tavalla.
Ihmettelin aluksi, miksi Megis-peleille niin elintärkeistä Robot Master -pomoista on valittu mukaan B-osastoa: Yamato Man, Star Man, ööh, Toad Man? Sitten muistin vanhan viisauden, jonka mukaan vain huonoja hahmoja, pelejä, elokuvia ja niin edespäin kannattaa tehdä uusiksi, sillä vain niitä on mahdollista parantaa. Kakkos- ja kolmososan pomokermalla varustettuna Revenge of the Fallen olisi kenties ollut hitikkäämpi, mutta myös turvallisempi ja siten tylsempi kokemus.
Revenge of the Fallenin hienous onkin juuri siinä, miten se näyttää ja tuntuu täysin vintage-Megikseltä, mutta on todellisuudessa oma, erilainen itsensä. MM-peleissä on yleensä kyse tiukoista, tiiviistä puristuksista. RotF on enemmän tutkimusmatkailua, kokeiluja, pitkän matkan kestävyysjuoksua. Henkilökohtaisesti suosin enemmän ytimekkäämpää suunnittelua (siksi suosikkini sarjasta on Mega Man 9, lajinsa mestariteos), mutta en voi olla kunnioittamatta tekijöiden visiota. Tämä peli vaatii sitä hemmetin pitkäjänteisyyttä ja niin on hyvä!
Revenge of the Fallen on totta puhuen niin lähellä autenttista Mega Man -peliä, että se kelpaisi kaupalliseen levitykseen lähes sellaisenaan. (Ei sillä, että se tarvitsisi hintalappua ollakseen vakavasti otettava, ihmiset vain ovat yleensä epäluuloisia ilmaisviihdettä kohtaan.) Ainoa merkittävä tyylimoka on MIDI-remiksauksista koostuva soundtrack. Biisit ovat sinänsä ihan ok, mutta soundit ovat yksinkertaisesti väärät, Ja niin, jotkin kentistä ovat mielestäni jo epämiellyttävän hankalia, mutta se menee jo makuasioista kiistelyyn.
Fanipelit harvoin saavuttavat sen suurempaa yleisöä, vaikka välillä aihetta olisikin. Kuuden vuoden uurastuksen voisi palkita vaikka lataamalla Mega Man: Revenge of the Fallenin tästä linkistä ja päästämällä ilmoille muutaman ärräpään, kun se yksi hyppy oli taas millistä kiinni tai kun pomohuoneeseen astuessa on energiapalkista vain rippeet jäljellä.
Perkeleen perkele, kun tämä vaan toimii!
Aleksandr Manzos
