Nörtin kymmenen parasta
James Rolfen pitkään työstämä Angry Video Game Nerd: the Movie paljastui lopulta melkoiseksi kalkkunaksi. Se ei onneksi tee tyhjäksi hemmon muuta nörttituotantoa, jota on kymmenen vuoden aikana kertynyt kivat 119 jaksoa. Viimeisimpänä nörtti on käsitellyt Desert Bus -kummajaisen, mutta siitähän tiedämme jo kaiken oleellisen, eikö vain?
AVGN-videoita on siunaantunut niin paljon, että alkaa olla vaikea muistaa, mitkä pätkät olivat hyviä, mitkä vähemmän hyviä, mitkä kyljet reväyttävän hauskoja, mitkä muuten vain hullunkurisia. Ajattelinkin AVGN-elokuvan kunniaksi nostaa esille kymmenen kovaa jaksoa nörtin uran varrelta.
Tämä ei tarkoita, että juuri nämä olisivat absoluuttisesti parhaat nörtteilyt koskaan. Toki mukana on niitäkin, mutta tärkeänä kriteerinä toimi, että valinnat toisivat esille hahmon eri puolia. Nörtti lipuu vaivatta alapääkoomikosta historioitsijaksi, peliarvostelijasta kulttuurintutkijaksi. Tämä on minun oodini Rolfen alati yllättävälle, alati muuttuvalle komediasarjalle.
Episodit on lueteltu aikajärjestyksessä. Näin tasavahvuisen tuotannon asettelu erikorkuisille palkintopalleille on hullun hommaa.
Teenage Mutant Ninja Turtles (Ep. 5)
Kukaan ei tuota kultaa ensiyrittämällä. Nörtilläkin meni parin jakson verran ennen kuin tatsi alkoi löytyä. Simon's Quest oli vielä pelkkää pelikuvaa, Dr. Jekyll & Mr. Hyde taas hitaasti asiaan menevää webcam-monologia ja niin edelleen. Teenage Mutant Ninja Turtles oli nörtin ensimmäinen napakymppi, jossa moni hahmon perusominaisuuksista puhkesi kukkaan: vanhan pelin yllättävä lyttääminen, kaljan vauhdittamat raivonpurkaukset sekä tarkat, viihdyttävät huomiot. Totisesti, miksi TMNT:ssä on niin vähän tuttuja kilpparihahmoja? Miksi kenttäsuunnittelijat kettuilevat pelaajalle? Ja ennen kaikkea, mikä ihme niitä hyppyjä vaivaa?? "Cowabunga? Cowa-fucking piece of dog shit!"
Power Glove (Ep. 14)
Nörtin videoista puhutaan välillä peliarvosteluina, mutta ruutuaikaa suodaan myös konsoleille ja muille laitteille. Varhainen liikkeentunnistusohjain Power Glove on kuin tehty hahmolle, kuuluuhan sen epävirallinen slogan: "It's so bad." Episodi on pienten tähtihetkien juhlaa. Rad Racerin peluu 3D-lasit päässä, jämähtäminen Metroidin ensimmäiseen huoneeseen, mahdotonta takaperinhyppimistä Castlevaniassa, onnistunut laskeutuminen Top Gunissa... Jakson ripeästä temposta saisivat monet YouTubettajat ottaa mallia. Kaikista testatuista peleistä näytetään tiivis, kaiken olennaisen paljastava puoliminuuttinen ja siirrytään sitten seuraavaan. Toimii!
Bible Games (Ep. 17)
Ninjakilpparit ja voimahanskan tiesivät kaikki jo entuudestaan, epävirallisia raamattupelejä ei (toivottavasti) kukaan. Bible Games -jakso on malliesimerkki obskuureja harvinaisuuksia esiin tonkivasta tutkijanörtistä. Ilman Nintendon lupaa julkaistut, aikansa hittejä täysin sumeilematta kopioivat kristilliset pelit ovat jo itsessään aikamoinen ilmestys. Nörtti ei kuitenkaan tyydy käsittelyssään "onpa outoa paskaa" -latteuteen, vaan lisää kierroksia ottamalla pelien NES-muotoon sievennetyt Raamattu-tulkinnat tosissaan. Kuten Super Noah's Ark 3D:stä opimme, Nooa ei vienytkään arkkiinsa kahta yksilöä kustakin eläinlajista, vaan älyttömän lauman verenhimoisia vuohia!
Nintendo Power (Ep. 33)
Nörtin lumoa voi selittää monella tavalla, esimerkiksi viihdyttävällä komedialla tai purevalla kritiikillä. Vähemmän ilmiselvä syy AVGN-videoiden suosioon on, että ne palauttavat mieleen toisen, viattomamman ajan, ajan Ennen Informaatiota. Nykyään hyväntahtoista naureskelua herättävät pelit olivat NES-aikakaudella koko elämä, niitä ei saanut kahdella puupennillä Steam-alesta, pärjääminen vaati loputonta harjoittelemista ja Konami-koodin ensimmäisenä oppinut jäbä oli naapuruston kingi. Ainoa tapa saada tietoa olivat juorut ja lehdet. Nörtin katsaus Nintendo Powerin kaikenkarvaiseen sisältöön on muistutus siitä, että ennen kaikki oli, jos ei paremmin, niin ainakin toisin. Vai kuka nyt painaisi kamalia Mario-vitsejä ja Zelda-räpäytyksiä kuolleille puille?
Dragon's Lair (Ep. 37)
Nörtin kutsumus on olla huonuden ruumiinavaaja, mutta pelkällä intohimolla ei tekisi mitään, jos skalpelli olisi ruosteessa. Nörtin huomiot jäävät mieleen, koska ne viiltävät usein paikoista, joihin mundiksen katse ei tajua tarkentaa. Nörtillä on silmää pienille asioille ja niistähän se iso kuva lopulta rakentuu. Dragon's Lair ei ole maestron hauskin, pisin tai oivaltavin hetki, mutta se on sitäkin parempi osoitus nörtin tavasta takertua tarkastelemaan jotain näennäisen yhdentekevää. Tässä tapauksessa se on huonosti suunnitellun pelin ensimmäinen ruutu, eikä jaksossa kauheasti muuta käsitelläkään. Viihdyttävään analyysiin riittää ohutkin siivu peliä, jos sen vain osaa valita.
CD-i (Ep. 59-61)
Okei, nyt huijaan vähän länttäämällä kolme episodia yhteen. Kyse on kuitenkin selvästi kokonaisuudesta, joka on käytännön syistä pilkottu osiin. Ei kaikkea herkkua kerralla! Etenkin jos herkun nimi on CD-i, maailmanlopun kolme kirjainta. Koska harvalla on kotonaan Philipsin hyvin, hyvin epäonnista CD-konsolia (miksi olisikaan?) ja sille julkaistua KOLMEA Zelda-peliä (hetkinen!), nörtin kurkistus tähän kadonneeseen maailmaan on suorastaan taianomainen. Mitä ihmettä noin maailman kehutuin pelisarja teki noin maailman haukutuimmalla pelikonsolilla? Arkistoijanörtti huolehtii siitä, että vaietut harha-askeleet pysyvät muistissa.
Plumbers Don't Wear Ties (Ep. 74)
Putkimiehet eivät pidä solmioita. Jo pelkkä nimi lupaa paljon, mutta mikään ei voi valmistaa kohtaamiseen CD-i -konsolin karmean pelikirjaston karmeimman edustajan kanssa. Täysin järjetön, still-kuvista koottu "interaktiivinen" tarina on kuin tehty nörtin ihmeteltäväksi, eikä nörde petä. Kun kuva lakkaa liikkumasta, kaikki vedetään halvan filtterin läpi ja ruutuun porhaltaa go-kartia ajava panda, tietää olevansa hulluuden ytimessä. Nörtin ehkä huvittavin yksittäinen jakso.
Ninja Gaiden (Ep. 87)
Angry Video Game Nerd ei ole yhtä kuin James Rolfe, mutta välillä roolit sekoittuvat. Ninja Gaiden -episodissa nörtti/James kärvistelee, kun ei ole 20 vuoden aikana onnistunut läpäisemään rakastamaansa peliä. Turhautumista seuraava treenirääkki vie jälleen takaisin toiseen aikaan, jolloin pelin läpäiseminen ei ollut välttämättä itsestäänselvyys. Voiko fanittaa peliä, jonka loppua ei ole koskaan nähnyt? Nörtin juonellisempien jaksojen taso heittelee, mutta Ninja Gaidenissa homma vedetään kotiin. Opettavaisia paradokseja ("Before you beat the game, the game must beat you!") laukova ninjamestari on yksi sarjan parhaista sivuhahmoista, eikö nörtin henkilökohtaiseen ristiretkeen voi olla innoutumatta mukaan. Tämä on heittäytymistä!
Action 52 (Ep. 90)
Nörtin ulosannista voi olla montaa mieltä, mutta hänen työmoraaliaan on pakko arvostaa. Huonojen pelien arvosteleminen voi olla ihan hauskaa puuhaa, mutta sitä edeltävä varsinainen pelaaminen on usein infernoa, jonka aikana ehtii kyseenalaistaa elämän mielekkyyden. Mitä minä oikein teen täällä? Miksi puolet ajastani kuluu luokattoman viihteen parissa? Onko missään mitään järkeä? Nörtti on kaikkien peliharrastajien sijaiskärsijä, joka uhrautuu, ettei kenenkään muun tarvitsisi. Action 52 on tuskan maraton, joka vaatii kestävyyttä myös katsojalta. Viisikymmentä ö-luokan peliräpellystä putkeen? Tähän pystyy vain nörtti.
Ikari Warriors (Ep. 110)
Jokainen pitkään toiminut viihdetaiteilija saa jossain vaiheessa kuulla toistavansa itseään, menettäneensä nuoruuden palon, latistuneensa. Eka demo oli hyvä, mutta nää levyt sen jälkeen… Nörttikään ei ole ollut immuuni syytöksille, että hänen vanha kamansa olisi parempaa. Minä sanon: pää ulos nostalgian hiirenloukusta ja Ikari Warriors -jakso pyörimään. Parhaat koomikot saavat huumoria aikaan mistä vain, eikä nörtti ole tässä suhteessa poikkeus. Ikari Warriors ei ole sinänsä edes huono peli, lähinnä tylsä ja monotoninen. Miten siitä saa viihdyttävän videon? Tekemällä siitä aina vain korkeampiin sfääreihin nousevan, spontaaneilla lauluesityksillä terästetyn tarinan. Vihainen videopelinörtti ei koskaan lakkaa yllättämästä. Ja se on kenties se perimmäisin syy, miksi hän jaksaa viihdyttää vielä kymmenen vuoden jälkeenkin.
Aleksandr Manzos
