tutkain

tutkain

Panssarilaiva Potemkin ja nykykatsoja

Vanhoissa mykkäelokuvissa on sitä jotakin. Niiden estetiikassa on paljon samaa kuin nykyleffoissa, ja kuitenkaan ei. Kun leijonanosa kerronnasta täytyy käytännössä hoitaa pelkän kuvan kautta (yliselittävät tekstiruudut ovat luusereille), visuaalisen puolen merkitys nousee suorastaan logaritmisesti potenssiasteikolla. Hyvät mykkäelokuvat ovatkin poikkeuksetta näyttävää seurattavaa. Siitä pitävät huolen tarkasti rajatut otokset, dramaattiset lähikuvat ja muu kuvallinen temppuilu. Käsityönä tehdyt erikoisefektit vasta makeita ovatkin.

Yhä edelleen Eisensteinin teosta pidetään yhtenä elokuvahistorian kuumimmista kulmakivistä

Panssarilaiva Potemkin on aikakautensa varsinainen rautavaari ja ydinkärki. Venäläisen Sergei Eisensteinin propagandaklassikko vuodelta 1925 oli muun muassa sellaisen nobodyn kuin Charlie Chaplin suosikkiflikka. Myös toisenlaisissa faneissa löytyy: Joseph Goebbelsin mukaan Potemkin oli elokuva ylitse kaikkien muiden. Hepun var-sin eriävien poliittisten näkemysten johdosta tämä ei ole mikään vähäpätöinen kehu. Yhä edelleen Eisensteinin teosta pidetään yhtenä elokuvahistorian kuumimmista kulmakivistä.

Häpeällinen barbaari, visigootti ja villi-ihminen kun olen, Panssarilaiva Potemkin on jäänyt minulta näkemättä. Mutta kuten Beastie Boys sen sanoiksi puki: No time like the present to work shit out. Joten ei muuta kuin menoksi!

(Reilua tuntia myöhemmin.)

Mainos

No huh huh... Jos Panssarilaiva Potemkin tehtäisiin nyt, se niiiin saisi kakkendaalia niskaansa siitä, että a) se koostuu käytännössä pelkistä toimintakohtauksista, ja b) sen koko olemus on valjastettu poliittisen propagandan levittämiseen. Toistan: Potemkin on tunteisiin vetoava action-spektaakkeli, joka yrittää värvätä sinut – kyllä, juuri sinut! – Neuvostoliiton paksuihin riveihin. Tämä tarkoittaa onneksi myös sitä, että se on näin rapean rapsakkaat 88 vuotta myöhemminkin kevyen viihdyttävää katseltavaa.

Potemkin-nimisellä panzerlaivalla kuhisee. Aluksen raskaan työn raatajia, matruuseja, ruokitaan matoja kuhisevalla lihalla ja kohdellaan muutenkin kuin pahaista kulkukoiraa. Onneksi mukana on edistyksellisiä tovereita, jotka ovat tietoisia yhteiskunnallisen muutoksen uusista tuulista. Alas sortovalta! Eläköön työmies! Ja sitten mätkitään päällystöä pataan. Jatkobileet Odessassa, tuossa kuvankauniissa Ukrainan pääkaupungissa, var så god.

Tarinallisesti Panssarilaiva Potemkin on elegantin yksinkertainen. Ensin seurataan tovaritšien kapinointia laivalla (toimintaa). Siitä siirrytään puna-aatteesta inostuneiden odessalaisten ja wanhaa waltaa ylläpitävien sotajoukkojen väliseen kahinaan (äksöniä). Lopuksi jännätään, mitä tapahtuu, kun konfliktia tyrehdyttämään saapuu kokonainen laivasto (laukaustenvaihtoa, mahdollisesti).

Kun juoni on pidetty niin simppelinä, että alhaisinkin plebeiji sen ymmärtää, neukut ovat saaneet rauhassa keskittyä visuaaliseen tykitykseen. Potemkin onkin yllättävän modernin oloinen ja näköinen leffa. Hengästyttävän ripeät leikkaukset eivät häpeäisi edes nykyaikaisten musiikkivideoiden rinnalla. Toiminta etenee välillä sellaisella turbovaihteella, että hyvä, kun mukana meinaa pysyä.

Eistenstein tuntuu myös rakastavan isoja joukkokohtauksia. Etenkin Odessaan sijoittuvien pätkien väenpaljous aiheuttaa kunnioitusta ja saa päälle pienen massahysterian myös kotikatsomossa. Kaikki mukaan! Kansa liikkeelle! Erityisen pysäyttävää jälkeä syntyy, kun tsaarin joukot käyvät kivääreineen ihmismassan kimppuun. Ei kannata antaa vuosiluvun hämätä, sillä Potemkin on varsin raaka elokuva. Ihmisiä ammutaan, hakataan, liiskataan, heitetään laidan yli mereen… Au.

Panssarilaiva Potemkin sanalla sanoen vakuuttaa. On helppo nähdä, miksi se on ansainnut statuksensa vaikutusvaltaisena ja tärkeänä palana elokuvan historiaa. Eisenstein kohortteineen oli ihan mukavasti aikaansa edellä, sillä Potemkin ei tunnu läheskään niin vanhentuneelta kuin voisi luulla. Ideologisen sanoman joutuu tietenkin kierrättämään yhdestä silmästä sisään ja toisesta ulos, mutta hei, sellaista elämä on. Aikansa teknisenä taidonnäytteenä tupla-P toimii ja kunnolla.

Nykyään lähinnä hymyilyttävän käännyttämisluonteensa vuoksi Potemkin ei toisaalta kohoa omiin mykkäsuosikkeihini. Jos hiljaiset elokuvat kiinnostavat, mutta kosketuspinta puuttuu, suosittelen aloittamaan mielummin vaikka F. W. Murnaun tai Fritz Langin töistä. Nosferatun ja Metropoliksen myyttisiksi kasvavat kertomukset ovat huomattavasti kutkuttavampaa kamaa kuin vanha neuvostopropaganda. Tai mistäpä minä mitään tiedän. Ehkä meissä jokaisessa asuu pieni kapinoiva merimies.

Ps. Yritin huvikseni kirjoittaa jutun, jossa ei mainittaisi Sitä Yhtä Kuuluisaa Kohtausta. Se on vaikeampaa kuin luulisi. Täytyy vastustaa… Vastus... Vas… ODESSAN PORTAAT!!!

Aleksandr Manzos



Panssarilaiva Potemkin

loading

Otsikot

The Lighthouse Painting

Second Quest

Off-Peak

Night Shift

Ilmainen Internet Arcade

Mass Effect: Paragon Lost

Komea Borderlands-kokoelma

Plug & Play

Vanhojen pelien surullisuus

Höme Improvisåtion

Star Wars: Dark Forces

Devs Play

Star Wars: X-Wing Miniatures Game - minialusten avaruussotaa

Moving Stories

Mega Man 1-9: Super Turbo Remix

Dobble - hoksottimien kilpajuoksu

Ultima 0: Akalabeth

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Lionheadin luonnoskirja

Pelimusiikin aarrearkku

The Crew - erämaan kutsu

Oodi odottamiselle

Sivilisaation optimointia Nations-lautapelissä

Pelikoneiden sietämätön rumuus

Liberté, égalité, fraternité: Assassin's Creed Unity

Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Älä liiku!

Borderlands: The Pre-Sequel - letkeää tiimiräiskintää

Civilization: Beyond Earth

Timantit ovat ikuisia

Love Letter - rakkauskirjeitä prinsessalle

Muumit Rivieralla

Olipa kerran elämä

Nörtin kymmenen parasta

Uusretro tulee, oletko valmis?

Angry Video Game Nerd: The Movie

KO2PC

Pelimusiikki ennen ja nyt

Rakkaudesta pelimuistoihin

Kaikki alkoi pingiksestä

MouseCraft-älypeli panee rotat ruotuun

Kiilteleviä animetissejä: Sakura Spirit

Minä, mainostaja

Kaunis luotihelvettiräiskintä: Danmaku Unlimited 2

Retrotyylillä leikittelevää 2D-räiskintää: Luftrausers

Lautapelipöydällä Camel Cup -uutuus

Trials Fusion

Grand Theft Anonymous

Sanahyökkäys

Pelimieshahmot

Soturin palkka

Caballerojen koitokset

Polte sielussain

Massayksinpelit

Suunnitelmataloutta

Pohjolan Lapsukset

Eläköön kyynärpäätaktiikka!

Lordien juonet

Autopornoa

Veritrippi

Sininen ja valkoinen pelihistoria

Kissat vastaan vampyyrit

Maailmojen sota

Hassut hurjat hirviöt

Varas tuli, varasteli

Synnin pesä

Tietäjien taistelu

Tiimipelit - osa 3: Ghost Stories

Tiimipelit - osa 2: Pandemic

Tiimipelit - osa 1: Battlestar Galactica

Muoviukot saarnaavat luovuutta taviksille

Taitovisailut

Gaunt’s Ghosts - karskeuden kuninkuusluokka

Robottirallia

Vampyyrilinnan täysremontti

Nörttihuumoria elämässä eksyneille

Robottilogiikkaa

Bittiavaruuden sankarit

Insinöörin Odysseia kohti onnea

Lautapelilahjat - osa 3

Lentävä tappajahai

Linkki nuoruuteen

Lautapelilahjat - osa 2

Nainen joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Lautapelilahjat - osa 1

Megadrive-retro, osa 2

Knizian hitit - osa 3: Aavikon karavaanit

Ruotsalaiset kaivosmiehet

Omstart! Improvisoi!

Xcom: Enemy Within

Hobitin aika

Knizian hitit - osa 2: Samurai

Langenneen enkelin dramatiikka

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 2: Modernia veripalttua

Tunarimaailmanloppu on lähellä

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 1: Muinaiset verikarkelot

Knizian hitit - osa 1: Tigris & Euphrates

Terveisiä täältä etelästä!

Loogisesti ruutua ruudun perään

Megadrive-retro, osa 1