tutkain

tutkain

Peliylioppilaat

Pelit ja pelaaminen yleistyvät jatkuvasti ja eräiden käsikirjoittajien mielestä tulevaisuudessa niitä väännetään ihan koulussa asti. Video Game High School tarjoaa mielenkiintoisen, joskin varsin kepeän vision jenkkikoulutuksen tulevaisuudesta, missä kovimmat jätkät ovat kirjaimellisesti pelimiehiä, jotka amerikkalaisen jalkapallon sijaan pokaavat misuja hakkaamalla Battlefieldia. Onneksi joku ymmärtää tuulettaa kaavoihin kangistunutta teinisarjagenreä. Olen perin juurin kyllästynyt pelinrakentajiin ja kaiken maailman koripalloilijoihin.

Maailman parhat naksumiehet ovat luonnollisest eteläkorealaisia ja n00bien on tiedettävä paikkansa.

Video Game High School sai alkunsa verkkosarjana, johon hommattiin rahoitus Kickstarterista. Yhteisö antoi 75 000 dollarin tavoitesumman sijaan lähes kolmesataa kilodollaria alkupääomaa, joten ilmeisesti muitakin kiinnostaa nykyistä kynäniskaisempi visio tulevaisuuden koulumaailmasta.

Verkossa esitetystä sarjasta saksittiin lopulta kasaan noin kahden tunnin mittainen elokuva, jonka voi täällä peräpohjolassakin kurkata Netflixin kautta, joskin ilman suomitekstejä. Sarjaa puolestaan pääsee tapittamaan YouTubessa.

Tällä hetkellä tekijät puuhastelevat toisen suotantokauden kanssa, johon haettiin edelliskauden tapaan rahoitusta Kickstarterista. Jatkokaudelle pätäkkää irtosi lähes kolminkertainen määrä edelliseen verrattuna, 800 000 taalaa ja rapiat päälle.

Mainos

Ensimmäisen tuotantokauden ja elokuvan tapahtumat alkavat, kun nörttimäinen Brian Doherty listii puolivahingossa maailman parhaan verkkopelaajan pahasti kolmatta Battlefieldiä muistuttavassa verkkoräiskinnässä. Onnekas pääosuma poikii pelkän fragin lisäksi myös opiskelupaikan VGHS:ssa eli tuttavallisemmin Video Game High Schoolissa. Elämä kampuksella on käytännössä identtistä muiden jenkkimallin nuorisosarjojen kanssa, mutta pelit ja niiden lieveilmiöt pitävät tapahtumat mielenkiintoisina.

Käsikirjoittajat osaavat irvailla juuri sopivasti tutuille pelimäisyyksille. Maailman parhat naksumiehet ovat luonnollisest eteläkorealaisia ja n00bien on tiedettävä paikkansa. Kaiken lisäksi opiskelijat pelaavat tietokoneilla konsoleiden sijaan. Nostan hattua, sillä pc on tunnetusti pelivehkeiden herrarotu. Käsikirjoittajat tosin suhtautuvat pelaamiseen ehkä turhankin optimisesti, sillä pelilukiossa luokan kuumimmat minkitkin ownaavat monitoriolmien päänahkoja verkon taistelutantereella juoruilun ja juonittelun sijaan.

Koska sarjan taustalla on suuren tuotantoyhtiön sijaan innokas harrastelijaporukka, lopputulos muistuttaa varsin paljon kotimaista Iron Skyta. Ohjauksessa taidot on korvattu intohimolla ja ikävän usein näyttelijät innostuvat tulkitsemaan roolinsa oikein tunteella ylitse, joka aiheuttaa kotikatsomossa vilunväreitä ja toisinaan myös myötähäpeää. Toivottavasti isompi budjetti näkyy toisella tuotantokaudella myös näyttelijöissä. Nyt Video Game High School on hauskalla idealla varustettu variaatio periamerikkalaisesta lukiodraamasta.

Tällaisista asioista nitkuttaminen on toisaalta turhaa, sillä sarja voittaa puolelleen jo aihepiirillään. Samalla se on näppärää kritiikkiä nykyistä nuorisokulttuuria kohtaan, jossa ihmiset on jaettu suosittuihin ja hylkiöihin. Video Game High School kääntää tämän tutun perusasetelman päälaelleen, kun koulun nörteimmät tyypit ovatkin yllättäen kovimpia alfauroksia. Kyseessä on myös parodia tuhansista ja taas tuhansista teinisarjoista, jotka ammentavat aihepiirinsä naispuolisen kohderyhmänsä päiväunista. Video Game High School saattaa olla ensimmäinen jenkkien high schooliin sijoittuva sarja, joka on oikeasti tarkoitettu teinityttöjen sijaan kaksilahkeisille.

Teini-ikäisiin mieskatsojiin sarja todennäköisesti uppoaa kuin keklu sellikaveriin, sillä varsin monen nykynuoren haaveissa on pelata työkseen. Rovion ja kumppaneiden ansiosta Suomessa panostetaan jatkuvasti kovemmin pelialan koulutukseen, joten tässä saattaisi olla seuraava looginen kehitysaskel. Päättäjät, kurkatkaapa Video Game High School. Tulevaisuus voisi olla Suomessa jo tänään. Tällaisessa koulussa minäkin olisin ollut neljän ällän ylioppilas.

Juho Kuorikoski



Katso Video Game High Schoolin ensimmäinen jakso

loading

Otsikot

The Lighthouse Painting

Second Quest

Off-Peak

Night Shift

Ilmainen Internet Arcade

Mass Effect: Paragon Lost

Komea Borderlands-kokoelma

Plug & Play

Vanhojen pelien surullisuus

Höme Improvisåtion

Star Wars: Dark Forces

Devs Play

Star Wars: X-Wing Miniatures Game - minialusten avaruussotaa

Moving Stories

Mega Man 1-9: Super Turbo Remix

Dobble - hoksottimien kilpajuoksu

Ultima 0: Akalabeth

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Lionheadin luonnoskirja

Pelimusiikin aarrearkku

The Crew - erämaan kutsu

Oodi odottamiselle

Sivilisaation optimointia Nations-lautapelissä

Pelikoneiden sietämätön rumuus

Liberté, égalité, fraternité: Assassin's Creed Unity

Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Älä liiku!

Borderlands: The Pre-Sequel - letkeää tiimiräiskintää

Civilization: Beyond Earth

Timantit ovat ikuisia

Love Letter - rakkauskirjeitä prinsessalle

Muumit Rivieralla

Olipa kerran elämä

Nörtin kymmenen parasta

Uusretro tulee, oletko valmis?

Angry Video Game Nerd: The Movie

KO2PC

Pelimusiikki ennen ja nyt

Rakkaudesta pelimuistoihin

Kaikki alkoi pingiksestä

MouseCraft-älypeli panee rotat ruotuun

Kiilteleviä animetissejä: Sakura Spirit

Minä, mainostaja

Kaunis luotihelvettiräiskintä: Danmaku Unlimited 2

Retrotyylillä leikittelevää 2D-räiskintää: Luftrausers

Lautapelipöydällä Camel Cup -uutuus

Trials Fusion

Grand Theft Anonymous

Sanahyökkäys

Pelimieshahmot

Soturin palkka

Caballerojen koitokset

Polte sielussain

Massayksinpelit

Suunnitelmataloutta

Pohjolan Lapsukset

Eläköön kyynärpäätaktiikka!

Lordien juonet

Autopornoa

Veritrippi

Sininen ja valkoinen pelihistoria

Kissat vastaan vampyyrit

Maailmojen sota

Hassut hurjat hirviöt

Varas tuli, varasteli

Synnin pesä

Tietäjien taistelu

Tiimipelit - osa 3: Ghost Stories

Tiimipelit - osa 2: Pandemic

Tiimipelit - osa 1: Battlestar Galactica

Muoviukot saarnaavat luovuutta taviksille

Taitovisailut

Gaunt’s Ghosts - karskeuden kuninkuusluokka

Robottirallia

Vampyyrilinnan täysremontti

Nörttihuumoria elämässä eksyneille

Robottilogiikkaa

Bittiavaruuden sankarit

Insinöörin Odysseia kohti onnea

Lautapelilahjat - osa 3

Lentävä tappajahai

Linkki nuoruuteen

Lautapelilahjat - osa 2

Nainen joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Lautapelilahjat - osa 1

Megadrive-retro, osa 2

Knizian hitit - osa 3: Aavikon karavaanit

Ruotsalaiset kaivosmiehet

Omstart! Improvisoi!

Xcom: Enemy Within

Hobitin aika

Knizian hitit - osa 2: Samurai

Langenneen enkelin dramatiikka

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 2: Modernia veripalttua

Tunarimaailmanloppu on lähellä

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 1: Muinaiset verikarkelot

Knizian hitit - osa 1: Tigris & Euphrates

Terveisiä täältä etelästä!

Loogisesti ruutua ruudun perään

Megadrive-retro, osa 1