tutkain

tutkain

Second Quest

Pitkäikäiset pelisarjat ovat hieno, outo, ongelmallinen ilmiö.

Otetaan esimerkiksi Legend of Zelda. Ensimmäinen Zelda-peli (NES, 1986) on uusia uria uurtanut klassikko, pala nerokasta pelisuunnittelua. Jatko-osat ovat olleet kyllä hyviä, mutta onko sarja enää kokenut ykkösen kaltaista salamaniskua? Nyky-Zeldaan tarttuessa tietää, mitä on luvassa – niin hyvässä kuin pahassa. Nintendon pelisuunnittelijoiden vaikeana tehtävänä on ollut innovoida vanhoista perinteistä käsin ja pitää niin vanhat fanit kuin ummikotkin tyytyväisinä. Kun tätä kehityssuuntaa jatkaa sen kolme vuosikymmentä, kuinka paljon pelisarjan alkuperäisestä eetoksesta jää jäljelle?

Sarjakuvaromaani Second Quest on kahden pettyneen Zelda-fanin yritys purkaa sarjan ympärille kasaantuneita ongelmia. Mistään virallisesta lisenssituotteesta ei ole kyse. Käsikirjoittaja Tevis Thompson ja kuvittaja David Hellman välittävät viestinsä epäsuoraan, itse luomassaan (mutta kovin tutunoloisessa!) fantasiamaailmassa. Tärkeimmät pointit joutuu lukemaan rivien välistä.

Second Questin syntytarinalle kannattaa uhrata muutama kappale. Pelikriitikkona toimiva Thompson kirjoitti vuoden 2012 alussa Skyward Swordin inspiroimana esseen Saving Zelda, jossa hän diagnosoi sarjan kuolleen pystyyn. Murskakritiikin alta pilkisti kuitenkin fanipojan rakkaus: "Ajatelkaa tätä avoimena kirjeenä Nintendolle, tai ainakin minun pyyntönäni jumalattarelle. Haluan, että Zelda pelastetaan."

Esseen sattui lukemaan eräskin Hellman, joka tunnetaan paitsi sarjakuvapiirtäjänä myös ihmepeli Braidin graafikkona. Hellman jakoi Thompsonin mietteet Skyward Swordista ja Zelda-sarjan hampaattomuudesta, ja pian tyypit alkoivat suunnitella yhteistyöprojektia. Yhden onnistuneen Kickstarter--kampanjan ja reilun parin vuoden uurastuksen se vaati, mutta 102-sivuinen sarjakuvateos on nyt täyttä totta. Digitaalisen kopion voi lunastaa itselleen kymmenellä dollarilla tästä linkistä, mistä löytyy myös 20-sivuinen esikatseluversio.

Legenda vailla Zeldaa

Mistä Second Quest sitten kertoo? Ei ainakaan mistään sankarillisesta luolastokomppauksesta, jonka päätteeksi pelastetaan prinsessa ja molemmat puoliskot valtakunnasta. Kyse on jostain pienemmästä ja samalla paljon tärkeämmästä: vapauden kaipuusta.

Nuori nainen nimeltä Azalea asustaa idyllisellä lentävällä saarella, jonka satumainen olemus on kuin suoraan eräästä pelisarjasta. Azalean pahin vastustaja ei ole kuitenkaan Ganon, vaan sisäiset ristiriidat. Hän aistii, että suljetussa yhteisössä ei ole kaikki kohdallaan. On kuin jotakin tärkeää yritettäisiin jatkuvasti pimittää ja Azalean täytyy saada tietää totuus.

Second Questista voi bongailla lukuisia yhtymäkohtia ja viittauksia ("Listen!") Legend of Zeldaan, mutta juonellisesti ja temaattisesti se seisoo omilla jaloillaan. Ja nämä jalat haluavat talloa alleen perinteet, joita pidetään yllä enää pelkuruuden ja muutosvastaisuuden vuoksi. Tässä Second Quest toimii kahdella tasolla. Sekä Azalean maailma että Zelda-pelisarja pitäisi vapauttaa tietystä painolastista. Molempiin pitäisi palauttaa seikkailun tuntu.

Vaikea sanoa, millaista Second Questia on lukea, jos sarjakuvan alkuperä ja Zelda eivät ole tuttuja. Minulle lukukokemus oli kuin pelintekijän ja ex-fanin jatkuvaa vuoropuhelua. Dialogin voisi saksia kasaan yksittäisistä lauseenpätkistä. Yhdet sanovat: "Tämä on meidän maailmamme nyt! Tämä on ainoa maailma. Ja sinun täytyy kohdata se." Ja toiset vastaavat: "Unelmoin edelleen paikoista, joissa en ole koskaan ollut. Paikoista, joihin en tule koskaan menemään." Second Quest ei sinänsä tuo mitään oleellista uutta tähän keskusteluun, mutta se lausuu tunteensa julki painokkaasti ja rehellisen tunteellisesti. Se on kuin intohimoinen sisarteos Thomposonin analyyttiselle esseelle ja sellaisena hyvin kaunis. Enkä tarkoita pelkästään Hellmanin upeaa kuvitusta, joka on.

Second Quest on hieno muistutus siitä, että asiat on aina mahdollista tehdä toisin. Olemme vapaita toimimaan, kuten parhaaksi näemme. Usein tämä vapaus voi tuntua pelottavalta, mutta mitä on seikkailu ilman itsensä ylittämistä? Ei mitään.

Jos Nintendo ei tätä viestiä kuule, niin toivottavasti sen kuulevat edes zeldafiilit. Pelisarjan fanittamisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että hyväksyy kaiken, mitä ylhäältäpäin tarjotaan.

Aleksandr Manzos

Mainos


loading

Otsikot

F