tutkain

tutkain

The Lighthouse Painting

Muistatteko vielä sen kullanhohtoisen ajan, kun pelien mukana tuli paljon kaikenlaista oheismateriaalia? Kun ennen varsinaista pelaamista virittäytyi tunnelmaan hypistelemällä, lukemalla, kuuntelemalla, haistamalla ja maistamalla materiaa?

Minä en ainakaan muista.

Jos en osu aivan harhaan, niin peliharrastukseni alkoi pc-peleillä vuoden 1994 tienoilla. Silloin isot pahvilaatikot olivat vielä voimissaan, mutta niin oli myös purkeissa ja irtodisketeillä liikkuva shareware ja muu pikkusälä. Eikä niissä nykyään big boxeiksi kutsutuissa hirviöissäkään aina edes ollut mitään pelilevyä ja (äärihyödyllistä) asennusohjelärpäkettä kummempaa. Oltiin tultu kauas Infocomin tekstiseikkailuista, jotka olivat varsinaisia krääsän aarrearkkuja.

Mutta silloin, kun mukana tuli kuin tulikin jotain kivaa, se teki gutaa peliin uppoutumiselle. Elämäni parhaisiin ostoksiin lukeutuu 199 markkaa maksanut Gabriel Knight Mysteries -jättiboksi, jossa oli mukana paitsi juhlitun seikkailusarjan kaksi ensimmäistä osaa (kaikki 7 cd:tä, apua sitä videon määrää...) myös ykkösen romaaniversio, soundtrack ja tulevaa kolmososaa taustoittava sarjakuva. Nämä eivät ole mitään maailman ihmeellisimpiä ekstroja, mutta vaikuttivat varmasti siihen, miksi GK:t nousivat kaikkien aikojen suosikkiseikkailuiksini. Oheisluettava ja -kuunneltava tekivät Gabrielista enemmän kuin pelkän pelin.

Nykyään käytäntö on tavallaan hengissä, tavallaan ei. Suosituimpien pelisarjojen ympärillä tehtaillaan oheisromaaneja, -sarjakuvia, -elokuvia ja ties mitä tikkareita ja kikkareita. Ne ovat kuitenkin usein irrallisia kaupallisia tekeleitä, joilla rahastetaan faneja ja yritetään pitää tietty pelisarja hengissä.

Tässä ei sinänsä ole mitään väärää. Näissä tuotteissa häiritsee kuitenkin (kaupallisuuden ohella) niiden "jälkeisyys": pelaajan on tarkoitus ensin tykästyä tiettyyn peliin ja vasta sitten etsiä käsiinsä lisämateriaalia. Pelifiilikseen valmistavan intromatskun vähyyden ymmärtää, vaatiihan kaikki rahaa ja vaivannäköä, mutta surullista se yhtä kaikki on.

Kohti (majakan) valoa!

Tämän jutun avauspuoliskossa on hieman kitkerä sävy. Korvauksena tarjoan positiivisen jälkipuoliskon, joka alkaa iloisella yllätyksellä.

Haluan nimittäin kertoa teille Simogon projektista nimeltä The Lighthouse Project.

Simogo on ruotsalainen pienstudio, joka tunnetaan pääasiassa kevyistä mobiiliseikkailuistaan. Tärkeimmät lyhyesti: Year Walkissa harhailleen talvisessa metsässä ja tehdään kauheuksia ruotsalaisten kansantarujen hengessä, Device 6 on puzzlerikas agenttiseikkailu ja The Sailor's Dream rauhallinen interaktiivinen tarina unenomaisessa merimiljöössä.

The Lighthouse Painting on jälkimmäisen maailmaan sijoittuva neliosainen kuunnelma. Se on julkaistu nyt keväällä, jonkin verran marraskuisen The Sailor's Dreamin jälkeen. The Lighthouse Painting on kuitenkin täysin ilmainen ja sopii hyvin kuunneltavaksi myös ennen pelaamista. Siis tämähän on juuri sitä taustamateriaalia, jonka puutetta juuri itkin!

The Lighthouse Painting on pieni kertomus miehestä, joka lähtee tapaamaan tuttua majakanvartijaa ja tämän tytärtä, mutta löytääkin vain hylätyn saaren ja kappaleiksi revityn vesivärimaalauksen. Tarina ei ole suurta kaunokirjallisuutta, mutta sivuaa kivasti sellaisia aiheita kuin taiteilijan vastuu, ihmisen ja luonnon suhde ja selittämätön perimätieto. Kunnon novellin tavoin se paljastaa korttinsa vasta lopussa ja saa kaiken aikaisemmin tapahtuneen näyttäytymään uudessa valossa. Pätkän tekee heti mieli kuunnella uudestaan – kuten itse asiassa teinkin, sillä kestoa ei ole yhteensä kuin reilut puoli tuntia.

Hauskasti tekijöiden tausta näkyy juonen rakenteessa. The Lighthouse Painting etenee kuin osoita & klikkaa -seikkailupeli: pelaaja houkutellaan mukaan mysteerillä, sitten tutkitaan ympäristöä, kasataan revittyjä lappusia yhteen, löydetään merkillinen avain ja ihan yleisesti edetään yksi puzzle ja huone kerrallaan. Aluksi tämä hieman ärsytti. Sitten tajusin, että hei! Tyyli sopii oikeastaan ihan hyvin seikkailullisen pelin kylkeen. Ei se Gabriel Knight 1 -romaanikaan ollut kirjaksi venytettyä läpipeluuohjetta kummempi.

Kuunnelman tekninen puoli on handlattu hyvin, aina lukijaäänestä ja tarinaa kuljettavista äänistä lähtien. Erikoisefektejä ja muuta kikkailua on käytetty säästeliäästi, eivätkä ne koskaan tule tarinan edelle. The Lighthouse Painting on vaivatonta, huolella tuotettua kuunneltavaa.

Mikä tärkeintä, kuunnelma onnistuu ykköstehtävässään: se herättää halun tarttua The Sailor's Dreamiin ja luo sopivan tunnelman pelaamista varten. Tällaista kamaa näkisin mielelläni enemmän. Isot paffilootat ovat historiaa, mutta The Lighthouse Paintingin kaltaiset jutut leviävät yhtä helposti (helpommin!) myös diginä. Ja koska megalomaaniset Collector's Editionit ja Kickstarter-spessupainokset ovat tätä päivää, niin eikö niistä voisi ne pienoispatsaat korvata vaikka vetävällä kuunnelmalla?

Aleksandr Manzos

Mainos


loading

Otsikot

The Lighthouse Painting

Second Quest

Off-Peak

Night Shift

Ilmainen Internet Arcade

Mass Effect: Paragon Lost

Komea Borderlands-kokoelma

Plug & Play

Vanhojen pelien surullisuus

Höme Improvisåtion

Star Wars: Dark Forces

Devs Play

Star Wars: X-Wing Miniatures Game - minialusten avaruussotaa

Moving Stories

Mega Man 1-9: Super Turbo Remix

Dobble - hoksottimien kilpajuoksu

Ultima 0: Akalabeth

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Lionheadin luonnoskirja

Pelimusiikin aarrearkku

The Crew - erämaan kutsu

Oodi odottamiselle

Sivilisaation optimointia Nations-lautapelissä

Pelikoneiden sietämätön rumuus

Liberté, égalité, fraternité: Assassin's Creed Unity

Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Älä liiku!

Borderlands: The Pre-Sequel - letkeää tiimiräiskintää

Civilization: Beyond Earth

Timantit ovat ikuisia

Love Letter - rakkauskirjeitä prinsessalle

Muumit Rivieralla

Olipa kerran elämä

Nörtin kymmenen parasta

Uusretro tulee, oletko valmis?

Angry Video Game Nerd: The Movie

KO2PC

Pelimusiikki ennen ja nyt

Rakkaudesta pelimuistoihin

Kaikki alkoi pingiksestä

MouseCraft-älypeli panee rotat ruotuun

Kiilteleviä animetissejä: Sakura Spirit

Minä, mainostaja

Kaunis luotihelvettiräiskintä: Danmaku Unlimited 2

Retrotyylillä leikittelevää 2D-räiskintää: Luftrausers

Lautapelipöydällä Camel Cup -uutuus

Trials Fusion

Grand Theft Anonymous

Sanahyökkäys

Pelimieshahmot

Soturin palkka

Caballerojen koitokset

Polte sielussain

Massayksinpelit

Suunnitelmataloutta

Pohjolan Lapsukset

Eläköön kyynärpäätaktiikka!

Lordien juonet

Autopornoa

Veritrippi

Sininen ja valkoinen pelihistoria

Kissat vastaan vampyyrit

Maailmojen sota

Hassut hurjat hirviöt

Varas tuli, varasteli

Synnin pesä

Tietäjien taistelu

Tiimipelit - osa 3: Ghost Stories

Tiimipelit - osa 2: Pandemic

Tiimipelit - osa 1: Battlestar Galactica

Muoviukot saarnaavat luovuutta taviksille

Taitovisailut

Gaunt’s Ghosts - karskeuden kuninkuusluokka

Robottirallia

Vampyyrilinnan täysremontti

Nörttihuumoria elämässä eksyneille

Robottilogiikkaa

Bittiavaruuden sankarit

Insinöörin Odysseia kohti onnea

Lautapelilahjat - osa 3

Lentävä tappajahai

Linkki nuoruuteen

Lautapelilahjat - osa 2

Nainen joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Lautapelilahjat - osa 1

Megadrive-retro, osa 2

Knizian hitit - osa 3: Aavikon karavaanit

Ruotsalaiset kaivosmiehet

Omstart! Improvisoi!

Xcom: Enemy Within

Hobitin aika

Knizian hitit - osa 2: Samurai

Langenneen enkelin dramatiikka

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 2: Modernia veripalttua

Tunarimaailmanloppu on lähellä

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 1: Muinaiset verikarkelot

Knizian hitit - osa 1: Tigris & Euphrates

Terveisiä täältä etelästä!

Loogisesti ruutua ruudun perään

Megadrive-retro, osa 1