tutkain

tutkain

Timantit ovat ikuisia

Vuonna 1984 Peter Liepa ja Chris Gray julkaisivat pelin, jota voidaan tituleerata yhdeksi kaikkien aikojen klassikoista varsinkin pulmapelien joukossa.

Tämä peli oli nimeltään Boulder Dash. Alun perin Atarin kotimikroille julkaistusta ikiklassikosta työstettiin sittemmin kaupalliset käännökset lähes kaikille mahdollisille kotimikroille. Konsolipuolella peli löysi tiensä myös NES:n laajaan pelikatalogiin.

Boulder Dashin merkitystä digitaalisten pelien historiassa kuvastaa hyvin se, että Tetriksen ohella se on peli, josta on luotu yhteensä kymmeniä erilaisia variaatioita käytännössä kaikille mahdollisille pelilaitteille, jopa taskulaskimille.

Boulder Dashin  idea on hyvin yksinkertainen. Pelaaja ohjaa Rockford-nimistä pelihahmoa hiekasta ja kivistä koostuvassa ympäristössä pyrkien keräämään tietyn määrän timantteja aikarajan sisällä.

Mainos

Kun tarvittava määrä timantteja on kerätty, jonnekin useamman ruudun kokoisessa pelimaailmassa ilmestyy ovi seuraavaan kenttään. Myös ovi täytyy löytää ennen kuin aika loppuu.

Vaikka pelimaailmassa on periaatteessa vain muutamia erilaisia elementtejä, Boulder Dash osaa olla hankala: kaksiulotteisessa pelimaailmassa kivien alta kulkeminen kun saa ne tippumaan toisinaan Rockford-poloisen niskaan.

Nopea eteneminen timantteja keräten ja putoavia kiviä väistellen onkin pelin varsinainen juju.

Lisäksi Rockford kohtaa pelin edetessä erilaisia liikkuvia vihollisia ”ameeboista” tulikärpäsiin.

Vuosi 2014  on todellinen juhlavuosi Boulder Dashin ystäville.

Alkuperäinen tekijäduo nimittäin julkaisee ikiklassikostaan uusintaversion nimeltään Boulder Dash 30th Anniversary. Tällä kertaa ajan hengen mukaisesti tableteille (iOS ja Android).

Juttua kirjoitettaessa Applen laitteille tarkoitettu versio on jo ladattavissa AppStoresta ja Android-versio ilmestyy vuoden loppuun mennessä. Useita erilaisia Boulder Dash -versioita testanneena päätin kokeilla myös uutta iOS-versiota pikaisesti.

Boulder Dashin  juhlaversio noudattelee nykyisten pulmapelien teemaa heti alkuvalikoissa.

Pelin valikot kun muistuttavat hyvin läheisesti esimerkiksi Angry Birdsin vastaavia. Alkuperäinen tunnusmusiikki on onneksi säilytetty, vaikkakin reippaasti modernisoituna.

Huomionarvoinen seikka on se, että ilmaisversiossa on vain 20 kenttää. Varsinaisen täysversio lisäkenttineen maksaa 0,89 euroa.

Mutta entäs sitten se varsinainen pihvi, eli pelaaminen?

Boulder Dash  30th Anniversary soveltuu kosketusnäytöllä ohjattavaksi oikein hyvin.

Pelituntuma on varsin mainio, sillä pelaajan on helppo ”piirtää” Rockfordin reitti luolastoissa.

Grafiikka on huomattavasti alkuperäistä komeampaa ja tiettyä söpöilyfaktoria on selkeästi haettu (vrt. Little Big Planet). Äänimaisemaltaan alkuperäinen Boulder Dash oli varsin köyhä, eikä uusioversiossakaan ole liikaa lähdetty revittelemään äänitehosteilla. Mielestäni hyvä näin.

Mutta koukuttaako peli-idea vielä 30 vuoden jälkeenkin? Ehdottomasti.

Kentät vaikeutuvat sopivasti pelin edetessä ja pelaaja huomaa pelaavansa ”vielä yhden pelin”, yhä uudelleen ja uudelleen. Jos et aikaisemmin ole tutustunut Rockfordiin, tee se nyt.

Olli Raatikainen



loading

Otsikot

The Lighthouse Painting

Second Quest

Off-Peak

Night Shift

Ilmainen Internet Arcade

Mass Effect: Paragon Lost

Komea Borderlands-kokoelma

Plug & Play

Vanhojen pelien surullisuus

Höme Improvisåtion

Star Wars: Dark Forces

Devs Play

Star Wars: X-Wing Miniatures Game - minialusten avaruussotaa

Moving Stories

Mega Man 1-9: Super Turbo Remix

Dobble - hoksottimien kilpajuoksu

Ultima 0: Akalabeth

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Lionheadin luonnoskirja

Pelimusiikin aarrearkku

The Crew - erämaan kutsu

Oodi odottamiselle

Sivilisaation optimointia Nations-lautapelissä

Pelikoneiden sietämätön rumuus

Liberté, égalité, fraternité: Assassin's Creed Unity

Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Älä liiku!

Borderlands: The Pre-Sequel - letkeää tiimiräiskintää

Civilization: Beyond Earth

Timantit ovat ikuisia

Love Letter - rakkauskirjeitä prinsessalle

Muumit Rivieralla

Olipa kerran elämä

Nörtin kymmenen parasta

Uusretro tulee, oletko valmis?

Angry Video Game Nerd: The Movie

KO2PC

Pelimusiikki ennen ja nyt

Rakkaudesta pelimuistoihin

Kaikki alkoi pingiksestä

MouseCraft-älypeli panee rotat ruotuun

Kiilteleviä animetissejä: Sakura Spirit

Minä, mainostaja

Kaunis luotihelvettiräiskintä: Danmaku Unlimited 2

Retrotyylillä leikittelevää 2D-räiskintää: Luftrausers

Lautapelipöydällä Camel Cup -uutuus

Trials Fusion

Grand Theft Anonymous

Sanahyökkäys

Pelimieshahmot

Soturin palkka

Caballerojen koitokset

Polte sielussain

Massayksinpelit

Suunnitelmataloutta

Pohjolan Lapsukset

Eläköön kyynärpäätaktiikka!

Lordien juonet

Autopornoa

Veritrippi

Sininen ja valkoinen pelihistoria

Kissat vastaan vampyyrit

Maailmojen sota

Hassut hurjat hirviöt

Varas tuli, varasteli

Synnin pesä

Tietäjien taistelu

Tiimipelit - osa 3: Ghost Stories

Tiimipelit - osa 2: Pandemic

Tiimipelit - osa 1: Battlestar Galactica

Muoviukot saarnaavat luovuutta taviksille

Taitovisailut

Gaunt’s Ghosts - karskeuden kuninkuusluokka

Robottirallia

Vampyyrilinnan täysremontti

Nörttihuumoria elämässä eksyneille

Robottilogiikkaa

Bittiavaruuden sankarit

Insinöörin Odysseia kohti onnea

Lautapelilahjat - osa 3

Lentävä tappajahai

Linkki nuoruuteen

Lautapelilahjat - osa 2

Nainen joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Lautapelilahjat - osa 1

Megadrive-retro, osa 2

Knizian hitit - osa 3: Aavikon karavaanit

Ruotsalaiset kaivosmiehet

Omstart! Improvisoi!

Xcom: Enemy Within

Hobitin aika

Knizian hitit - osa 2: Samurai

Langenneen enkelin dramatiikka

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 2: Modernia veripalttua

Tunarimaailmanloppu on lähellä

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 1: Muinaiset verikarkelot

Knizian hitit - osa 1: Tigris & Euphrates

Terveisiä täältä etelästä!

Loogisesti ruutua ruudun perään

Megadrive-retro, osa 1