tutkain

tutkain

Vanhojen pelien surullisuus

Kirjoitin hiljattain negatiivissävytteisen jutun vanhasta Tähtien sota -räiskinnästä Dark Forces (1995). Teksti on sittemmin alkanut hieman kaduttaa.

Ei, en ole muuttanut mielipidettäni. Olen yhä sitä mieltä, että nykypäivänä Dark Forces on kaikin puolin ikävä kokemus. Muutoksen on kokenut suhtautuminen pelin huonouteen. Pelatessa olin turhautunut, nyt lähinnä surullinen. Eikä kerta ole ensimmäinen.

Näin se käy:

1. Bongaa GOG.comista tai Steamista jokin kiinnostava uudelleenjulkaisu. Kyse voi olla entuudestaan tutusta tai tuntemattomasta pelistä. Tärkeintä on, että sitä tekee mieli kokeilla.

2. Osta ja asenna peli. Ihastele vintage-ulkoasua ja -suunnitteluratkaisuja tunnin-parin verran. Kyllä ennen vaan oli eri meininki jne.

3. Laita peli kiinni ja mutise hiljaa itseksesi: "Täytyy jatkaa tätä taas pian."

4. Anna kuvakkeen roikkua syyllistävästi tietokoneen työpöydällä. Käynnistä peli toisinaan viideksi minuutiksi.

5. Hyväksy se, että peli ei nappaa. Poista se tietokoneelta. Sure maallisten nautintojen katoavaisuutta.

Pelaan samoissa määrin uudempia ja vanhempia pelejä, ja olen aina iloinen siitä, kun jokin takavuosien klassikko saa uuden tilaisuuden diginä. Mielestäni on mahtavaa, että esimerkiksi Dark Forces on nykyään helposti saatavilla. Mutta useiden muiden pelivanhusten tapaan se tarjoaa minulle viihteen sijaan murhetta.

Minusta on tavattoman surullista, että en jaksa enää ollenkaan peliä, jonka eteen nähtiin aikoinaan tavattomasti vaivaa. Ei Dark Forces ollut ilmestymisvuotenakaan mikään mestariteos, mutta pätevä Doom-klooni kuitenkin, paikoin jopa kunnianhimoinen sellainen. Ja silti aika on tehnyt tepposet niin ohjelmoijien, graafikkojen kuin suunnittelijoiden työpanokselle. Pelistä on yksinkertaisesti haihtunut viehätys. Eikä sellaiselle ilkkumisesta tule lopulta kuin paha mieli.

Jokaisen pelin (tai luovan teoksen ylipäätänsä) ei tarvitse olla vuosituhansia kestävä ikivihreä. Mutta ero käytöstä poistuneen kulutustavaran ja sympaattisen popkulttuurin välillä on häilyvä. Tartuin Dark Forcesiin siksi, että se oli kuin viesti jostain toisesta, kadonneesta maailmasta. Kenties juuri kyvyttömyys palata tähän maailmaan on pelimelankolian alkulähde. Ja kenties ero todellisen taiteen ja pelkän viihteen on siinä, että edellisessä ajan henki on säilynyt jollain tapaa pilaantumattomana.

Kun nykyään pelaan vaikka Doomia, palaan vuoteen 1993. Kun pelaan Dark Forcesia, olen tuskaisen tietoinen siitä, että vuosi on 2015.

Miksi sitten tongin pelihistoriaa, jos se vetää mielen aika ajoin haikeaksi? Juuri siksi. Yritteliäiden ihmisten aikaansaannosten vanhentuminen ja unohtuminen surettaa minua sen verran, että koen jonkinlaista sisäistä pakko pitää niistä meteliä. Vaikka se olisi välillä sitä haukkumista. Kriittinenkin Dark Forces -juttu on parempi kuin ikuinen hiljaisuus.

Enää ei kaduta!

Aleksandr Manzos

(In memoriam: Daikatana, Desert Bus, Plan 9 From Outer Space, Ultima 0: Akalabeth.)

Mainos


loading

Otsikot

The Lighthouse Painting

Second Quest

Off-Peak

Night Shift

Ilmainen Internet Arcade

Mass Effect: Paragon Lost

Komea Borderlands-kokoelma

Plug & Play

Vanhojen pelien surullisuus

Höme Improvisåtion

Star Wars: Dark Forces

Devs Play

Star Wars: X-Wing Miniatures Game - minialusten avaruussotaa

Moving Stories

Mega Man 1-9: Super Turbo Remix

Dobble - hoksottimien kilpajuoksu

Ultima 0: Akalabeth

Corto Maltesen ensiesiintyminen

Lionheadin luonnoskirja

Pelimusiikin aarrearkku

The Crew - erämaan kutsu

Oodi odottamiselle

Sivilisaation optimointia Nations-lautapelissä

Pelikoneiden sietämätön rumuus

Liberté, égalité, fraternité: Assassin's Creed Unity

Indiana Jones and the Fate of Atlantis

Älä liiku!

Borderlands: The Pre-Sequel - letkeää tiimiräiskintää

Civilization: Beyond Earth

Timantit ovat ikuisia

Love Letter - rakkauskirjeitä prinsessalle

Muumit Rivieralla

Olipa kerran elämä

Nörtin kymmenen parasta

Uusretro tulee, oletko valmis?

Angry Video Game Nerd: The Movie

KO2PC

Pelimusiikki ennen ja nyt

Rakkaudesta pelimuistoihin

Kaikki alkoi pingiksestä

MouseCraft-älypeli panee rotat ruotuun

Kiilteleviä animetissejä: Sakura Spirit

Minä, mainostaja

Kaunis luotihelvettiräiskintä: Danmaku Unlimited 2

Retrotyylillä leikittelevää 2D-räiskintää: Luftrausers

Lautapelipöydällä Camel Cup -uutuus

Trials Fusion

Grand Theft Anonymous

Sanahyökkäys

Pelimieshahmot

Soturin palkka

Caballerojen koitokset

Polte sielussain

Massayksinpelit

Suunnitelmataloutta

Pohjolan Lapsukset

Eläköön kyynärpäätaktiikka!

Lordien juonet

Autopornoa

Veritrippi

Sininen ja valkoinen pelihistoria

Kissat vastaan vampyyrit

Maailmojen sota

Hassut hurjat hirviöt

Varas tuli, varasteli

Synnin pesä

Tietäjien taistelu

Tiimipelit - osa 3: Ghost Stories

Tiimipelit - osa 2: Pandemic

Tiimipelit - osa 1: Battlestar Galactica

Muoviukot saarnaavat luovuutta taviksille

Taitovisailut

Gaunt’s Ghosts - karskeuden kuninkuusluokka

Robottirallia

Vampyyrilinnan täysremontti

Nörttihuumoria elämässä eksyneille

Robottilogiikkaa

Bittiavaruuden sankarit

Insinöörin Odysseia kohti onnea

Lautapelilahjat - osa 3

Lentävä tappajahai

Linkki nuoruuteen

Lautapelilahjat - osa 2

Nainen joka ei koskaan kasvanut aikuiseksi

Lautapelilahjat - osa 1

Megadrive-retro, osa 2

Knizian hitit - osa 3: Aavikon karavaanit

Ruotsalaiset kaivosmiehet

Omstart! Improvisoi!

Xcom: Enemy Within

Hobitin aika

Knizian hitit - osa 2: Samurai

Langenneen enkelin dramatiikka

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 2: Modernia veripalttua

Tunarimaailmanloppu on lähellä

Verta, suolenpätkiä ja videopelejä – osa 1: Muinaiset verikarkelot

Knizian hitit - osa 1: Tigris & Euphrates

Terveisiä täältä etelästä!

Loogisesti ruutua ruudun perään

Megadrive-retro, osa 1